Kirjastostamme Maarit ja minä osallistuimme
Sairaalakirjastopäiville 15.-16.4. Porissa, Satakunnan keskussairaalassa pidettyjen päivien teemana oli ”Kirjasto sairaalassa - terapiaa, tietoa, tutkimusta”. Mukana oli vajaat 40 alan ammattilaista terveysalan eri kirjastoista. Paljon näkyi myös tuttuja muista sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulukirjastoista.
Tuulevi Ovaska kertoi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa toteutetusta Näyttöön perustuva hoitotyö eläväksi -koulutuksen
tiedonhaun opetuksesta. Kyseessä oli hoitohenkilökunnalle suunnattu
koulutus, jossa opiskelijat hakevat tutkittua tietoa itsenäisesti eri tietokannoista. Tässä kirjasto oli aktiivisesti mukana. Lounastauolla pääsimme tutustumaan Satakunnan keskussairaalan
tieteelliseen kirjastoon ja Porin kaupunginkirjaston
keskussairaalan kirjastoon.
Kalle Romanov antoi vinkkejä
Terveysportin tehokäytöstä. Haun ohjeistaminen on tärkeää, koska Terveysportin nykyinen käyttöliittymä on täynnä eri tiedonlähteitä ja osin sekavan tuntuinen. Opastus sujui hauskasti ja opin itsekin uutta. Lääketieteellisten tietokantojen käyttöön on tarjolla myös verkkokoulutusta
Medupro-yhtiön kautta.
Ensimmäisen päivän lopuksi Jussi Kettunen
LM Tietopalveluista kertoi e-kirjojen käytöstä ja hallinnoinnista lääketieteellisessä kirjastossa. Itse osallistuin vain päiväohjelmaan, mutta illalla osallistujille oli tarjolla päivällinen
Ravintola Kirjakaupassa ja
Porin teatterissa Sofi Oksasen kirjoittama
Puhdistus-näytelmä.
Toisena sairaalakirjastopäivänä Ritva Riihimaa kertoi kiinnostavasti alais-, esimies- ja elämisen taidoista. Alaistaidot, esimiestyö ja työn hallinta rakentavat työhyvinvointia. Tästä ovat
kirjoittaneet mm. Katriina Rehnbäck ja Soili Keskinen. Riihimaa esitteli myös johtajuuden paradokseja. On vaativaa olla johtaja, sillä hyvä johtajuus vaatii usein toisilleen täysin vastakkaisia ominaisuuksia samaan aikaan! Kiinnostava esitys sai miettimään alaistaitojen soveltamista omassa työssä.
Inke Vuorenmaa kertoi
kirjallisuusterapiasta ja yleisökin pääsi osallistumaan, kun valitsimme luennolla jaetusta kymmenestä runosta yhden ja kerroimme, miksi valitsimme juuri sen. Runoista syntyi myös keskustelua ja analyysia. Jotkin runot myös koskettivat liikutukseen asti. Lopuksi kaikista runoista valittiin viisi sanaa, joista koostettiin oma runo. Mielenkiintoinen kokemus ainakin minulle, koska en aiemmin ollut vastaavaan työskentelyyn osallistunut.
Päivi-Maria Hautala esitteli kuvataideterapiaa ja sen tutkimusta. Kuvaraideterapiaa käytetään sosiaali- ja terveydenhuollossa ja kasvatuksen alalla. Hänen väitöskirjansa
Lupa tulla näkyväksi: kuvataideterapeuttinen toiminta kouluissa löytyy myös
verkosta.
Tuulevi Ovaska esitteli
PsycINFO-viitetietokantaa. Carita Bjon kertoi terminologisesta työstä Kelassa. Sanastotyön tuoreimpana teoksena tänä keväänä on tulossa Kelan terminologinen sanastosta, kolmas, eläkkeitä, vammaisetuuksia ja kuntoutusta koskeva, osa sekä painettuna että verkkoversiona. Tavoitteena on luoda verkon kautta selattava ja standardien mukainen Kelan terminologinen sosiaaliturvan sanasto.
Päivien päätteeksi Ebscon ja ja Ovidin edustajat Kai Haatainen ja Jörn Hope esittelivät palvelujaan. Näistä esillä olivat mm.
NetLibrary,
Lippincott Williams & Wilkins Nursing Book Collection,
Primal Pictures ja
Global Health.
Maarit ja minä saimme päiviltä runsaasti ammatillisia vinkkejä. Joitakin Sairaalakirjastopäivillä mainittuja aineistoja saimmekin/on tulossa
koekäyttöön kirjastoomme. Kannatti siis käydä :). Sairaalakirjastopäivien esitykset löytyvät myös
verkosta.
Kuulumiset välitti,
Irina