19.12.2008
85574 Converted Records
85574 bib-tietuetta laitettu uuteen uskoon. Nyt sitten odotellaan, että Kansalliskirjaston teknoihmiset importeeraavat tietueet Tyrniin.
USEMARCON v3.12 started at Fri Dec 19 11:24:32 2008
85574 Converted Records: 85574 without error and 0 with error(s)
Holdingseille tehtäneen talven aikana muokkauksia, koska niitähän ei nyt tässä yhteydessä konvertoitu ... ja tietenkin tammikuussa siivotaan tietokannasta yllätyksenä löytyviä virheitä... web-liittymää ... indeksejä ...
Tammikuussa sitten uudella formaatilla, aloitetaan kuitenkin koko väen koulutuspäivällä, jotta saadaan tutustuttua kimpassa Marciin.
Jussi
Lontoon Online 2008 messuilla
Online 2008-messut Olympia Grand Hallissa olivat tänäkin vuonna mielenkiintoiset. Kuuntelimme luentoja mm. kirjaston strategisesta suunnittelusta. Paikan päällä oli todella paljon yleisöä, hallissa kaikui jatkuva korvia huumaava puheen sorina. Suosituimpiin luentoihin oli jopa kymmenien metrien jonot. Esimerkiksi ”20 search tips in 30 minutes”, oli niin varattu jo 20 minuuttia ennen varsinaisen session alkamista, että emme päässeet mukaan. Näytteilleasettajia oli lukuisia ja nähtävänä oli paljon mielenkiintoista materiaalia. Tuttuja nimiä olivat mm. Taylor&Francis, Oracle, ProQuest ja Dawson. Näyttelyalueella kierteli myös ”Super Librarian.
Vierailu jatkui kirjastokierroksella. Tilat oli jaettu kahteen osaan: toisessa osassa opiskelijat voivat keskustella vapaasti, tehdä ryhmätöitä ja vaikka syödä omia eväitään. Toinen osa kirjastosta on pyhitetty perinteiselle ”hiljaiselle” toiminnalle. Kirjaston kokoelma on mittava, niteitä on yhteensä n. 110 000 kpl. Verrattuna suomalaisiin tieteellisiin kirjastoihin oppilaitoksen kirjasto ei ole ulkopuolisten asiakkaiden käytettävissä. Tämä on ymmärrettävää, koska opiskelijoita on todella suuri määrä eikä henkilökunnalla välttämättä olisi resursseja palvella ulkopuolisia asiakkaita. Kirjastokierroksella kiinnitimme huomiota asiakaspäätteiden valtavaan määrään; kirjaston tiloissa oli yhteensä n. 600 tietokonetta, yksi 15 opiskelijaa kohden. Turvajärjestelyt sielläkin olivat tosi tarkat, sisään pääsi vain kulkukortilla.
17.12.2008
Turun amkin kirjaston vieraana
Käytiinpä sitten 12.12. oikein joukolla kylässä naapurissa, elikkä siis Turun ammattikorkeakoulun kirjastossa.Viralliseen ohjelmaan sisältyi vierailu Turun uudessa kaupunginkirjastossa ja sen jälkeen yhteisen lounaan lisäksi seminaari. Ohjelma oli kohtalaisen vapaamuotoista, joskin asiapitoista: samkilaisten kokemuksia auditoinnista, Turun korkeakoulukirjastojen kehittämishanke sekä syksyn kestopuheenaihe Theseus. Tärkeintä antia taisi kuitenkin olla kuulumisten vaihto ja tuttujen tapaaminen - itse asiassa ehdimme omankin kirjaston sisällä tapaamaan toisiamme ihan liian harvoin.
Tapaamisen järjestelyistä Eijalle Turkuun ja Katjalle SAMKiin. Ensi vuonna sitten turkulaiset Satakuntaan!
Jussi
11.12.2008
Jupiteriin ja takaisin
Aamupäivän loistavat puheenvuorot opiskelijan arjesta, muuttuneesta opettajuudesta ja ohjauksen tärkeydestä antoivat pohtimisen aihetta, mitä näistä voimme oppia omaan työhömme ja oppilaitokseemme? Kirjaston ja opettajakunnan yhteistyön merkitys korostuu entisestään, mm. nykyisen moduuliopetuksen, PBL-opetuksen ja verkko-opetuksen kautta. Tämä tuli varsin kattavasti esille meidän oman Kaisankin esityksessä. Ja Rauma kans :)
Päivin blogin luentolinkkeineen - kiitos siitä Päivi :) - laitoinkin heti talomme opettajakunnalle ja muulle henkilöstölle tiedoksi. Toivottavasti joku muukin kuin minä valaistui, yhteistyössä ja opettamisessa riittää aina kehittämistä, valmiita ei olla ikinä. Opiskelijat ovat meidän kaikkien asiakkaita, heidän tarpeensa, asiantuntijuuden kehittyminen ja oppiminen on meidän yhteinen asia.
Päivän ohjelma luentomateriaaleineen löytyy http://www.helsinki.fi/infolukutaito/seminaarit/IL2008.htm
Elina, päivässä mukana myös Kaisa ja Katrin
8.12.2008
Theseus-verkkokirjasto
Prosessi etenee käytänössä niin, että painetun työn tullessa kirjastoon perätään myös sähköiseen julkaisemiseen suostumus. Tuon jälkeen kirjastoväki tallentaa työn Theseukseen ja linkittää sen omassa Tyrni-tietokannassamme olevan painetun opinnäytetyön luettelointiin. Kun kerran kunnollista muutakaan hakumahdollisuutta ei ole (Nellistä ei tähän ole!), niin tuo on meidän asiakkaillemme helpoin tapa törmätä opinnäytetöiden kokotekstiversioihin. Koska SAMKissa tullaan tästä eteenpäinkin luetteloimaan painetut opinnäytetyöt Tyrni-tietokantaamme, ei meillä ole mitään syytä muuttaa nykyistä käytäntöä. Mietitään asiaa uudestaan sitten, jos talossa tehdään jotain muunlaisia päätöksiä.
Vielä kun saataisiin muidenkin ammattikorkeakoulujen opinnäytetöitä Theseukseen ...
Jussi
28.11.2008
Ei kai taas ... Marc21
Tällä hetkellä mennään siis sillä oletuksella, että 19.12. lopetetaan luettelointi ja sujautetaan konversio menemään. Tammikuun alusta pääsemme sitten kokeilemaan uudella luettelointiformaatilla töiden sujumista. Tarkoitus olisi käydä Marc21:tä läpi porukalla, yhdessä pähkäilemällähän sitä saadaan enemmän aikaiseksi.
Sinänsä kyllä olen pitkin syksyä miettinyt, että minkä ihmeen takia me kirjastoissa käytämme järjettömän paljon työaikaa Marceihin sun muihin luettelointeihin, kyllä ne aineistot saataisiin tarjolle jollain nykyaikaisillakin menetelmillä ja standardeilla. Mehän toimimme edelleen ikään kuin kirjaston tehtävä olisi tuottaa mahdollisimman laadukkaita kortistoluetteloita!
Jussi
10.11.2008
Kirjasto siellä missä asiakkaatkin
SAMKin kirjasto on nyt myös jollain profiilina Facebookissa. Kokeiluahan tämä vielä pitkälti on, mutta voihan tuonne jotain sisältöäkin laittaa ajan myötä, jos tarvetta tuntuisi ilmenevän. Tyrni-kokoelmatietokannan Facebook-kelpoinen hakuliittymä löytyy myös tuolta samalta profiilisivulta. Facebook tietenkin edellyttää kirjautumista, niinkuin yleensäkin nämä sosiaalisen verkon palvelut.
Kirjaston sivuilla olevien tietokantalistojen linkitykset (etusivulta klikkaa "Tiedonhaku") menevät tällä hetkellä Deliciousiin värkätyn listauksen kautta. Hakumahdollisuuksia siellä ei juuri ole, mutta nettisivuille tuollaisten upottaminen on kohtalaisen yksinkertaista. SAMKin nettisivujen suur-uudistuksen yhteydessä loppuvuodesta täytyykin sitten katsoa, miten tuo suhteutuu uuden julkaisujärjestelmän tarpeisiin. Kokeiluna kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Harrihan näitä pääasiassa on viritellyt, sinne suuntaan kiitoksia.
Ja seuraavaksi Meebolla "Kysy kirjastosta-palvelu" pystyyn kirjaston sivuille...
Jussi
4.11.2008
Triangelipäivät 2008
Nelli-päivään en osallistunut. Muutamissa esityksissä, mm. ExLibriksen Oren Beit-Arie kertoi mielenkiintoisia visioitaan tulevaisuuden kirjaston tarpeista. Orenin yksi pääasia oli "meet-users-where-they-r" eli siis kirjastojen on mentävä sinne, missä asiakkaatkin ovat. Tarvitaan uusia palveluja, räätälöintiä jne. siis jotakuinkin sosiaalisen median käytäntöjä olisi omaksuttava kirjastoissa. Ylipäänsä järjestelmien kehittämisessä asiakaslähtöisyys olisi vihdoinkin otettava ihan oikeasti lähtökohdaksi - nykysysteemit ovat kieltämättä kirjasto- tai tekniikkalähtöisiä, tästä puhuttiin mm. Kansalliskirjaston asiakaskäyttöliittymän esittelyssä. Hauska esimerkki tästä tulikin päivien lopuksi, kun Aleph-Lindan tulevaa käyttöliittymää esiteltiin - salissa ketään ei tuntunut kiinnostavan esitelty "googlemainen" yhden rivin hakulomake vaan heti piti alkaa vaatimaan monimutkaisempia, ammattilaisille tarkoitettuja hakuja. Hoh hoijaa, siinä se asiakasnäkökulman ajattelu taas puhkesi kukkaan.
Paluumatkalla laitettiinkin bussissa kirjastollemme profiili ja ryhmä Facebookiin, vaan siitä myöhemmin lisää.
Jussi
Jussi
29.10.2008
Oi, kirjoja :-)!
Messuilla oli mukavaa, noin neljä tuntia tulin kierrelleeksi Messukeskuksessa, mikä tuntui sitten jaloissa ja lompakossakin :-). Paljon kiinnostavia teoksia jäi valitettavasti myös ostamatta, koska kassini olivat jo hankittujen kirjojen ja levyjen painosta koetuksella. Niin innokkaasti kiertelin, että ohjelmatarjonnasta ehdin seurata vain klo 14 alkanutta Viihdekeskus nimeltä Eduskunta -tilaisuuden loppupuolta. Ammatilliseen käyttöön haalin kirjaesitteitä ja niiden perusteella tulikin jo tilattua hieman aineistoa omaan kirjastotoimipisteeseen. Messut keräsivät tänä vuonna yli 69000 kävijää eli vilkasta oli. Suosittelen kirjojen ystäville!
Jussin pyynnöstä lyhyet messumatkakuulumiset kirjoitti,
Irina
28.10.2008
Marc21-konversion kokeiluja taas kerran
Marc21-konversion toteuttaminen amk-kirjastoissa näyttäisi toteutuvan tällä tavalla:
- kirjastot ottavat exportilla tietueensa ulos tietokannasta (sekä bibit että holdingsit)
- kirjastot ajavat Usemarconilla konversion
- kirjastot laittavat konvertoidun tiedoston Armakselle sovittuun hakemistoon ennen joulua
- Armas-palvelin poissa käytöstä 22.12.2008 - 6.1.2009 (clientit ja WebVoyage)
- Kansalliskirjaston Voyager-toimisto tekee Marc-importin
- CSC/ExLibris poistaa nykyiset indeksit ja luo uudet tilalle
- kirjastot laittavat WebVoyagensa kuntoon
Holdings-tietueiden osalta konversiopaketti tuli aika hiljattain ja ehdin vasta nyt ensimmäistä kertaa kokeiluihin. SAMKin tietokannasta löytyi 126 893 holdings-tietuetta. Datan uloslukuun meni aikaa alle 10 minuuttia. Tuon jälkeen tein konversion Usemarconilla, siihen meni työasemallani aikaa 4 minuuttia. Yhtään erroria ei löytynyt, warning-osastolle tuli sen sijaan viestejä 014-kentistä, joita meille tuli pari vuotta sitten tietokantoja yhdistettäessä. No, tuon kentän poistaminen on tietenkin aika yksinkertainen juttu. Tietueiden vieminen takaisin tietokantaan onnistunee mfhd-id:n perusteella tehtävän import rulen kanssa, täytyypä kokeilla seuraavaksi, josko indeksi 001A olisi se oikea.
Usemarconin .rul -tiedostoa selailemalla näkyi muuten, että holdingseihin tehdään vain vähäisiä muutoksia eli tämä on se helpompi osuus konversiosta.
Jussi
3.10.2008
Ota selvää -päivä SAMKin kirjastossa
- EuroMonitor (- 2.11.)
- MyiLibrary (- 31.10.)
- WSOY Pro (käyttäjätunnuksen ja salasanan saa kirjastosta)
- Wiley-Blackwell e-books
- MarketLine (- 10.10.)
- Theseus-verkkokirjasto
- Springer e-books
- Ovid e-books (- 31.10.)
- Thieme Electronic Book Library
Jussi
Porin kaupunginkirjasto 150 vuotta
Onnittelut!
Jussi
26.9.2008
Theseus-verkkokirjasto
Meidän tapamme tallentaa viitteitä Theseukseen on toistaiseksi tämä: palvelimellamme on opinnäytetöitä vuodesta 2006 alkaen. Näistä siirräämme Theseukseen ne, joiden tekijät ovat antaneet julkaisemiseen suostumuksensa. Syksyn aikana yksi osa-aikainen työntekijämme tekee päätyönään viitteiden tallennuksia. Theseuksesta syntyvä URN-osoite (esim. tällainen) linkitetään tallennuksen jälkeen myös Tyrni-tietokannassamme olevaan painettuun opinnäytetyöhön, näin asiakkaat löytävät molemmat versiot samalla haulla (ja näyttää tältä). Tästä tallennusprosessista on tehty tallennusta ja Tyrni-luettelointia silmälläpitäen ohjeistus, jota opiskelemme koko kirjastoväen kesken vielä lokakuun aikana.
Jussi
18.9.2008
Marc21-konversion kokeiluja
Tietueiden ottaminen ulos tietokannasta vei MarcExportilla vain pienen hetken. Tuo ei siis aiheuta ongelmia, eikä myöskään seuraava vaihe eli tietueiden konvertointi Usemarconilla Marc21Finistä Marc21:een.
Kriittinen kohta onkin tietueiden vienti takaisin tietokantaa Import-toiminnolla. Ensimmäinen testi tietokannan vanhimmilla tietueilla kesti 20 minuuttia ja uusimmilla 65 minuuttia. Pari tuntia myöhemmin sama ajo uusilla tietueilla vei 50 ja seuraavana päivänä 34 minuuttia. Ajoon kuluvaan aikaan vaikuttaa ilmeisesti siis huomattavan paljon palvelimella tapahtuva muu liikenne. Testin jälkeen huomattiin kuitenkin (kiitos Kansalliskirjaston fiksun väen), että olimme tehneet tuossa import-vaiheessa samalla hakuindeksien regeneroinnin. Kun laittaa ajon ilman parametrejä, aika lyhenee huomattavasti, tuo isompi tiedosto menee läpi 7 minuutissa. Jos lasketaan, että meidän tietokannassamme on 150 000 bibiä, niin koko tietokannan konversion ehtii siis ainakin teoriassa tekemään yhden työpäivän aikana. Holdingsithan ovat niin paljon pienempiä tietueita, että niiden ajot kestävät huomattavasti vähemmän kuin bibien.
Mitä sitten käytännössä tapahtuu, kun kaikki muutkin ammattikorkeakoulut ja yliopistot ovat yhtä aikaa viemässä tietueitaan palvelimelle? Ja millä aikataulutuksella tietokantojen hakuindeksien regenerointi tehdään konversion jälkeen? Näistä ja monista muistakin käytännön asioista riittääkin sopimista siellä ja täällä syksyn kuluessa. Ohjeistustakin kaivataan, sitä taitaa tulla enemmälti lokakuun lopun Triangeli-päivistä lähtien.
Webbiliittymäkin täytyy päivittää heti konversion jälkeen, samoin uutuusluettelo ja julkaisuluettelo ja varmaan pitäisi opetella uuden formaatin mukaiset luettelointikäytännötkin ...
Jussi
Tietokantojen käyttöohjeita verkkoon
Kirjastoomme hankittiin lisenssi Camtasia Studio -ohjelmaan ja Harri alkoi tietty innolla kokeilemaan sitä. Camtasialla saa tehtyä näppäriä ohjeita Flash- ja wmv-muodossa. Flashit on hiukan laadukkaampia, mutta wmv aukeaa varmemmin koneilla, kun Media Player taitaa tulla Windowsin mukana oletuksena. Onhan näitä toki muitakin vastaavia ohjelmia esim. Adobella, mutta Camtasiaan sattui olemaan SAMKin tietohallinnossa lisenssit jo muutenkin ja ohjeistustakin löytyi verkosta.
Näitä ohjeita alkaa tulla pikku hiljaa kirjaston nettisivuille, tällä hetkellä muutama ensimmäinen löytyy toistaiseksi You Tubesta. Eipä muuta kuin kiitetään Harria, odotellaan lisää ohjeistuksia ja asiakkaiden palautetta.
Jussi
13.9.2008
Kansallinen ontologiakirjastopalvelu ONKI julkistettu
Pikaisesti kirjoitteli
Irina V.
12.9.2008
IGeLU 2008
Osallistuin konferenssiin Amkit-konsortion tekniikkaryhmän kanssa, meidän lisäksi oli myös muutama muu amk- sekä yo-kirjastojen edustaja ja Kansalliskirjaston vahva joukko.
SFX, MetaLib ja Voayger ovat niitä Ex Libriksen ohjelmia, joita meidänkin kirjastossa on käytössä. SFX jatkanee entisellä linjallaan, MetaLibiin tulee ehkäpä vuoden kuluttua isojakin muutoksia tai ainakin sitä rakennetaan uudempien ohjelmien arkkitehtuurille. Tämähän sopii hyvin Kansalliskirjaston suunnitelmiin suomalaisten muistiorganisaatioiden yhteisestä asiakasliittymästä, jonka yhtenä ohjelmistovaihtoehtona on juuri Ex Libriksen Primo.
Voyagerista tulee ensi vuonna versio 7.1, joka sisältää ainakin lupausten mukaan sellaisia ominaisuuksia, että periaatteessa asiakkaat voisivat maksaa myöhästymismaksunsa verkkopankkien kautta - nähtäväksi jää. Kesällä julkaistu 7.0 -versio on kuitenkin ollut käyttäjienkin mielestä edeltäjiään parempi ja vähemmän bugeja sisältävä eli parempaan suuntaan ollaan menossa. Voaygerin tulevaisuutta hahmoteltiin versioon 9 eli vuoteen 2012 saakka. Mitä tuon jälkeen seuraa, onkin sitten ihan toinen juttu. Ex Libris on joka tapauksessa kehittelemässä uuden sukupolven kirjastojärjestelmää, joka korvaisi nykyiset Voyagerin ja Lindan käyttöön tulevan Alephin.
Ex Libriksen tuotteita näköjään käytetään myös Aasiassa, siitä antoi esimerkin Yonsein yliopiston kirjasto. Siellä on melkoisen mielenkiintoisia sovelluksia Samsungin tuella ja omien sekä Ex Libriksen ohjelmien avulla. Eipä tuota esitystä voinut kuin kateellisena katsella ja miettiä samalla omien kirjastojemme uudistusprojekteja.
Ensi vuoden IGeLU järjestetäänkin sitten Helsingissä, siellä lienee entistäkin vahvempi suomalaisedustus.
Jussi
22.8.2008
Vuoden yrityskiihdyttämöyrittäjä
Tällä kerralla palkittiin Hannu Esko, joka opiskeli aikanaan Kuvataide Kankaanpäässä. Hannu on sarjakuvien yms. lisäksi suunnitellut myös tässäkin blogissa näkyvän SAMKin kirjastokortin.
Onnea vain Hannulle!
Jussi
Visuaalisen ilmeen uudistamista
ta uutta ilmettä. Henkilöstön julkaisuluettelo Juolukassa on jo näkyvillä uudet värit.

Nettisivuille vaihdetaan tässä vaiheessa väritys, muuten sivut uusitaan perinpohjaisesti ennen vuoden loppua. Sivujen uudistuksen projektissa kirjastokin on (onneksi?) tällä kerralla vahvasti mukana, ainakin pysytään ajan tasalla.
Jussi
15.8.2008
Still alive ja taas Voyagerista jotain
Voyagerin 7-versio julkistettiin heinäkuun lopussa. Vaikka Suomessa se tuleekin käyttöön ilmeisesti vasta kesällä 2009 (vuodenvaihteessa kun on Marc-konversio), niin katselin dokumentointia läpi ja löytyihän sieltä muutama mielenkiintoinen muutos. Tässä on näitä ihan lyhyesti:
Webbiliittymiä tulee kaksi erilaista, Classic (nykyinen) ja Tomcat-versio. Tomcat-versio näyttää paljon modernimmalta ja siinä on paljon enemmän muokkausmahdollisuuksia. Version vaihdoksen yhteydessä pitänee valita, kumpaan liittymään meidän konffaukset siirtyvät, nuo ajetaan eri skriptillä. Kumpaakin voidaan kyllä käyttää rinnakkain (riippuu varmaan meidän tapauksessa myös CSC:stä). Tästä varmaan tehdään yhteinen päätös Suomessa, kunhan tuohon uuteen versioon päästään ylipäätänsä tutustumaan. Tomcat-versiossa muokattavia tiedostoja on ilmeisesti huomattavasti nykyistä vähemmän. Seuraava versio (Voyager 8.0) ei sitten enää sisälläkään Classic-webbiliittymää. Tomcat-versiossa on kyllä sellainen ikävä bugi, että IE 6 ei toimi kunnolla, IE7 ja Firefox 2 on tuetut selaimet. Meillä näyttäisi tällä erää IE 6:n osuus yhteyksistä olevan Google Analyticsin perusteella alle neljäsosa, vuoden päästä oletettavasti paljon pienempi.
Clienteihin on tulossa kaikenlaista mukavaa toiminnallisuutta (pientä):ISBN-tarkistus, suppressointi, tietueiden yhdistäminen, windowsin näppäinkomentojen toimiminen entistä useammassa kohdassa. Clientien asennukseen tulee uusi vaihtoehto Windows installer, Oracle 10 raportteja varten, palvelimellahan tuo jo onkin. MS Access 2007 on tuettu versio.
Näistä kuuluu varmasti lisää syksyn IGeLUn jälkeen, sinne suuntaa myös Amkit-konsortion tekniikkaryhmä.
Jussi
27.6.2008
18.6.2008
Asiakastyytyväisyyskysely 2008
SAMKin osalta kyselyn tulokset noudattivat samoja päälinjoja kuin amkeilla yleensäkin: tärkeimmäksi koettiin henkilökunnan palveluhalukkuus (tärkeys 4,7 asteikolla 1-5), tämän kohdalla myös koettu onnistuminen oli hyvä 4,6. Muita tärkeiksi koettuja asioita olivat Palvelu kokonaisuudessaan (tärkeys 4,6 / onnistuminen 4,1) ja painetut aineistot (tärkeys 4,6 / onnistuminen 4,1). Suurin kuilu koetun tärkeyden ja onnistumisemme välillä oli lainattavan aineiston riittävyydessä (4,5 / 3,5), samoin webbisivujen selkeydessä, kokoelmahaun helppoudessa ja e-palvelujen käyttöohjeissa oli kohtalaisen iso kuilu.
Vapaamuotoista palautetta tuli niukasti, pääasiassa kommentoitiin aukioloaikoja ja tilojen ahtautta. Näistä varsinkaan tilojen ahtauteen ei ole luvassa nopeita parannuksia, aukioloaikoihin pyritään vaikuttamaan henkilöstön resurssien rajoissa.
Seuraava asiakastyytyväisyyskysely järjestettäneen 2010.
6.6.2008
Kesäkoulu 2.0
Kokoonnuimme Kankaanpäässä ja opettelimme porukalla verkko-opetuksen perusteita (kiitos Kirsti J-K) ja Moodlen käyttöä, taisipa päivän aikana tulla lupauduttua tekemään myös opettajille suunnattu informaatiolukutaidon verkkokurssikin.Iltapäivän ryhmätöissä mietittiin oman alan opetuksen perusteita. Päivä taisi loppua kesken, kun päästiin vasta raapaisemaan pintaa ja kesän ajaksi jäikin testikurssin harjoittelua ja IL-materiaalin lukemista yms... Yhdessä jatkamme samalla teemalla taas elokuussa, KesäKoulu 2.1 Huittisissa.
Jussi
3.6.2008
Theseus
Theseus on osa ammattikorkeakoulukirjastojen yhteistä Open Access -hanketta. Verkkokirjastoon on tarkoitus tulla kaikkien amkien opinnäytetyöt sähköisinä kokoteksteinä. Hanke alkoi jo 2007 ja pitkällisen alkuvirittelyn jälkeen saatiin hyvään vauhtiin tänä keväänä ja nyt siis päästään vihdoin kokeilemaan tallennusta. Verkkokirjastoon pääsee alkuvaiheessa vain kirjastoväki syöttämään töitä, mutta myöhemmin tarkoituksena olisi saada opiskelijat itse tiedontuottajiksi.
Syöttö tuntui toimivan ihan fiksusti ja lomakkeet olivat kerrasta kohtalaisen selkeitä, pientä hiomista toki on vielä edessä. Tällä hetkellä URN-linkitys ei jostain syystä toimi, eli en voi vielä laittaa tähän linkkiä tietokannastamme malliksi - lisätään kunhan viritykset on tehty.
Jussi
16.5.2008
Juridica
Verkkokirjat toimivat nyt SAMKin verkossa ja niitä pääsee lukemaan useampikin yhtä aikaa. Etäkäyttö ei toimi ihan vielä, jostain syystä kotimaisten aineistojen kanssa joutuu aina takkuamaan Proxy-palvelimen määritysten kanssa. Linkittelen kirjoja Tyrni-tietokannan kautta sitä mukaa, kun aikaa riittää ja linkitykset alkavat toimia.
Kirjojen formaatti on FlashPaper, joka on ainakin minulle ihan uusi tuttavuus - pääasia on kuitenkin, ettei sitä varten tarvitse asennella koneelle mitään uusia lukuohjelmia tyylinn ebrary reader.
Jussi
13.5.2008
Patentit tiedonlähteinä
Kurssin aluksi saimme perehdytyksen patenttien sielunelämään: mitä tietoja niistä löytyy, missä erityisesti näitä tietoja voi hyödyntää, paljonko patenttihakemuksia tehdään Suomessa ja maailmalla ja monta muuta hyödyllistä asiaa. Erityisesti meille painotettiin, että pk-yritykset eivät tiedä tai ymmärrä patenttien merkitystä tuotekehityksessään tai kilpailijaseurannassaan. Patentithan sisältävät kaikkien patentoitujen tuotteiden valmistusohjeet, joiden mukaan ammattimiehen pitäisi patentoitu tuote pystyä valmistamaan. Tätä tietoa kaikki kirjastolaiset voisivat viedä eteenpäin!
Varsinkin tiedonhaun kannalta kurssi oli suunniteltu todella hyvin. Opimme mistä patenttitietoa voi hakea, mitkä ovat oleellisimmat tiedot patenteissa ja miten tietokannat toimivat. Lisäksi kurssiin kuului harjoituksia, joiden pohjalta on helppo lähteä jatkossa hakeamaan patenttien sisältämää tietoa. Tähänkin tiedonhakuun liittyy sama fakta kuin mihin muuhun aineistoon hyvänsä: tietoa ei löydä, jos ei tee hakuja ja opi tekniikkaa. Patentti-ja rekisterihallituksessa on onneksi neuvontapalvelu, josta voi aina kysyä apua ongelmallisissa tilanteissa.
Listaan tähän vielä muutamia aiheeseen liittyviä linkkejä, joita voitte käydä katsomassa mielenkiintonne mukaan.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Patentti opas patentin hakijalle
Teollisoikeudet yrityksen voimavarana - verkkokurssi (vaatii rekisteröitymisen, mutta on maksuton)
Espacenet- tietokanta (patenttien haku)
30.4.2008
Kamapankki
Kokeilemme vaihteeksi yhteistyötä taas yhden SAMKin toiminnon kanssa, nimittäin viestinnän. Ainakin muutamiin kirjaston toimipisteisiin on tulossa myyntiin SAMKin mainoskamaa.Aloitamme nyt ensi alkuun yhdestä Porin kirjastosta, syksystä lähtien olisi tarkoitus laajentaa myyntiä muuallekin. Mitään laajamuotoista toimintaa tästä tuskin tulee, enemmänhän tämä on pientä nappikauppaa ja (vaihto-?)opiskelijoiden palvelemista, ja tokihan tuosta saadaan joku uusi kävijäkin kirjastoon, samoin hiukan mainosta (ja kirjastoväelle lisää työtä). Syksyllähän tuon sitten paremmin näkee, kun saadaan hommat pyörimään.
Tähän mennessä olemme myyneet kirjastopaitoja yms., nyt tulee kaikennäköistä muutakin pientä kamaa tarjolle. Teoriassa voisimme olla myös jonkinlainen pikkuvarasto ympäri Satakuntaa oleville toimipisteille, että saavat jakaa yllätysvieraille SAMK-muistoja. Nimenmuutos kirjasto- ja krääsäpalveluiksi on harkinnassa.
Tuo kuvan kirjastokassi osoittautui heti suosituksi ja ovathan opiskelijat kasseja vuosien varrella aika usein kyselleetkin. Eihän kasseja tietenkään ole vielä ehditty jakamaankaan kuin pariin kirjastoomme, mutta eiköhän tässä kesään mennessä saada edistystä silläkin rintamalla.
Eipä sitten muuta kuin hyvää vappua!
Jussi
17.4.2008
Sukellus kirjasto 2.0 -ilmiöön Turku 3.-4.4.2008
Suomen Turku esitteli parhaita puoliaan, kun Åbo Akademi järjesti symposiumin, jossa pohdittiin kirjastojen uutta, yhteisöllistä ja osallistavaa toimintatapaa. Aurinko paistoi ja tunnelma oli kansainvälinen. Symposiumin osallistujat ja luennoitsijat tulivat Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Virosta. Yhteisenä kielenä oli englanti ja saimmekin kahden päivän aikana kunnon kielikylvyn.
Torstai aloitettiin työpajoilla, joissa tarkasteltiin kirjasto 2.0:n hyötyjä ja haittoja. Pienryhmien keskusteluissa mietittiin miten uusia toimintatapoja voidaan käyttää kirjastoissa esim. facebook tapahtumien markkinoinnissa.
Iltapäivän käynnisti Kari A. Hintikka Jyväskylän yliopistosta. Hän kertoi puheenvuorossaan kollektiivisesta älystä, kuinka sitä käytetään esimerkiksi rikosten selvittämisessä. James Surowiecki, Tim O’Reilly ja muutamat muut web 2.0:n gurut tulivat päivän aikana tutuiksi. Useassa puheenvuorossa pohdittiin lähteiden luotettavuutta, miten varmistaa luotettavuus kun kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa.
Aira Lepik Tallinnan yliopistosta alusti aiheesta verkostomarkkinointi ja kirjasto 2.0. Webin yhteisöllisyys luo väyliä kirjastojen verkostomarkkinoinnille. Sosiaalisen webin uusi toimintakulttuuri vaatii myös kirjastonhoitajilta uudenlaista ammatillista identiteettiä ns. kirjastonhoitajuus 2.0. Kim Holmberg Åbo Akademista esitteli Second Life –virtuaalimaailmaa, jossa voi luoda oman roolihahmon avatarin. Lounaalla todettiinkin, että ehkä tapaamme second life:ssa, ja siellähän olen se vaalea kaksikymppinen.
Susanna
11.4.2008
Google Books Tyrnissä ja Nellissä
Kotimaista aineistoa ei vielä kovin paljoa löydy Google Booksista, mutta ehkäpä sitäkin alkaa pikku hiljaa ilmestymään. Google Booksista voi lukea enemmän vaikkapa Kirjastoelämää-blogista.
Jussi
Linda (Alina??)
Käytännössähän merkittävin muutos (paitsi että tuplat pienenevät ja saadaan muutenkin siistimpi yhteisluettelo) taitaa olla se, että Alephissa luetteloidaan suoraan yhteisluetteloon ja omiin tietokantoihin lisätään vain holdings-tietueet. Luetteloinnissa käytetään käsittääkseni jatkossakin Voyagerin clienteja, eli siinä mielessä työ ei muutu.
Ammattikorkeakoulukirjastojen kohdalla Lindan alustan muuttuminen ei tarkoita mitään radikaalia, paitsi että webbiliittymän ulkonäkö muuttuu, jos muuttuu. Kuinkahan muuten tuon jälkeen tapahtuu webbiviritysten kanssa, vieläkö saamme skriptejä Kansalliskirjastosta? Mehän poimimme nytkin luettelointitietueita Lindasta, jatkossa vain eri nimisestä yhteisluettelosta. Amk-kirjastojen liittymistä Lindan sisällöntuottajiksi taidetaankin pohtia sitten ensi vuonna.
Jussi
3.4.2008
Marc 21-jatkuu
Tähän asti asiaa on puitu lähinnä luetteloijien piirissä, teknisestä puolesta vastaavat ovat jääneet aika lailla paitsioon. Yhteisen kirjastopalvelimemme (Linnea2, Amkit, Nelli, CSC) laatupalaverissa mietiskeltiin hiukan, mitä tuo oikein tekniseltä kannalta tarkoittaa. Palvelimen kannalta tuo aiheuttaa paljon liikennettä, kun 50-60 yliopistoa ja ammattikorkeakoulua siirtävät tietueitansa ulos ja sisään. Lainaanpa tässä röyhkeästi Kansalliskirjastossa tehtyjä epävirallisia laskelmia: Yhden tietueen koko on 700 tavua. Miljoona bib-tietuetta ulostuvat muutamassa minuutissa, konversioon menee Usemarconilla pari tuntia.
Eihän yhden tietokannan siirto tietenkään hirveästi palvelinta ruuhkauta, mutta konversion jälkeen tietokannoille on tehtävä myös index regen ja oletettavasti myös exLibriksen on käytävä sorkkimassa indeksejä. Ajastetut ajot myös pois päältä konversion ajaksi. Tuohon samaan syssyyn kun vielä viritellään Lindaa Alephin pohjalle, niin aika kuormahan siitä palvelimelle syntyy.
Tietokantojen käyttäminen on tietenkin kiellettyä/mahdotonta konversion aikana. Parin viikon käyttökatkos on siis tiedossa, ehkä. Kun ottaa huomioon exLibriksenkin roolin (siellähän ei perinteisesti joulun aikoihin tehdä näitä hommia) ja sen, että ylläpitäjistäkin osa olisi mielellään lomalla joulun aikoihin, niin onhan tuossa aikamoinen aikataulutus tiedossa!
Ja konversion jälkeen aletaan opetella uusia luettelointitapoja jne...
Jussi
"luottavaisin mielin kuitenkin, kunhan tässä nyt kevätväsymystä ehkäisen"
20.3.2008
Otetaan selvää

Ammattikorkeakoulukirjastojen tiedonhallinnan edistämiseksi tarkoitettu otaselvää-kampanja näkyy tänä vuonna myös meillä SAMKissa. Otaselvää -sivusto on ainakin erilainen, kuin kirjastomaailmassa on totuttu - siitä pisteet suunnittelijoille. Kampanjalla on muuten menossa tunnushahmon nimikilpailu, kannattaa katsoa tuolta otaselvaa.fi -sivulta kohdasta kilpailu.
Kirjastoissamme tiedotetaan kampanjasta alustavasti huhtikuun alkupuolella. Laitamme julisteita ja näytönsäästäjiä yms. pyörimään ja näkymään. Kirjaston nettisivuille tulee myös kampanjan ilmeeseen sopiva kevyt kilpailu, jossa jaamme hienoja palkintoja. Enemmän tämä IL-kampanja näkyy toiminnassamme sitten syksyllä, jolloin olisi tarkoitus linkittää sitä tavalla tai toisella myös tiedonhankinnan opetuksiimme. Meillä on muutaman innokkaan kirjastolaisen työryhmä pohtimassa vähän laajemminkin IL-asioita, tarkoitus olisi vääntää kesällä mm. verkkokurssi uusiksi. Viime kesänä päästiin hyvään alkuun, nyt jatketaan siltä pohjalta.
Jussi
27.2.2008
Usemarconin käyttö Marc21 -konversiossa
Marc21 -konversio tehdään Voyager-tietokannoissa käytännössä itse Usemarconin avulla. Kansalliskirjastossa on tehty konversiopaketti, jota voi itse muokata tarpeidensa mukaan. Tässä vaiheessa kannattanee tyytyä vielä muutaman tietueen testauksiin, koska paketista tulee varmasti vielä montakin korjattua versiota.
Konversion vaikutuksia voi testata esimerkiksi näin:
1. Bulkexportilla otetaan tietueita ulos tietokannasta (.txt-tiedostoksi)
2. näin luotu tiedosto konvertoidaan Usemarconilla Marc21-formaattiin. Konversiopaketti löytyy Kansalliskirjaston sivulta
3. Kannattaa ottaa työasemalle myös Usemarcon qui, joka on graafinen käyttöliittymä. Sen avulla näkee näytöltä saman tien, miltä konvertoitu tietue näyttää.
4. konvertoidut tietueet tuodaan importilla (esim. harjoitustietokantaan)
5. isomman määrän importeeraaminen johtaa siihen, että tietokannalle pitää tehdä index regen, noita ei siis kannata tehdä kovin usein
6. importoituja tietueita kannattaa katsella cataloging-clientissa, koska WebVoyagessa välimerkit jne. näkyvät tuplasti
7. usemarconissa on rul-tiedosto, jota muokkaamalla saa tehtyä muutoksia Marc-kenttien sisältöön
Ennen kuin ryhtyy isompien määrien testailuihin, kannattaa pyöritellä muutamalla tietueella kokeiluja. Yksittäiset tietueethan saa catalogingissa ulos ja takaisin sisään - samalla voi sitten vertailla rinnakkain alkuperäistä ja konvertoitua. Kyllä muutamastakin tietueesta luetteloija näkee jo aika hyvin, jos jotain on menossa pahasti vikaan. Vanhoissa tietueissa tulee ainakin SAMKissa taas vastaan PrettyLibin aikaisia syntejä.
Jussi
12.2.2008
Opiskelusta taidot työelämään
Hyödynsin itse omassa opetuksessani heti samalla viikolla TAMKin Kimmo Vännin esitystä Tiedon merkitys työelämässä. Aivan loistava esitys! Häntä olisin kuunnellut vaikka koko päivän. Lisää Kimmoa kiitos! Kaikki esiintyjät olivat hyviä ja jokaisesta esityksestä sai jotakin, mutta kyllä tämä oli ihan ykköstä. Päivän järjestelyt onnistuivat myös hyvin. Oli hienoa, että päivä oli suunnattu kaikille amk-laisille, eikä pelkästään kirjastolaisille. Mukana olikin paljon opettajia. Informaatiolukutaitoisia opiskelijoita ja kansalaisia ei synny pelkästään kirjastolaisten voimin vaan mukana pitää ehdottomasti olla opettajia. Yhteistyötä puolin ja toisin. Yhdessä.
Ammattikorkeakoulujen informaatiolukutaitokampanjan - mikä sanahirviö tuosta tulikaan, käytetään IL-kampanjaa siis! - kampanjasivusto ja -materiaalit vaikuttaa hyviltä. Katsotaan sitten miten ja milloin me SAMKissa käynnistämme kampanjamme ja otamme selvää!
IL-terkuin Elina
8.2.2008
VirtualCafe Tyrni
Mikäänhän ei korvaa fyysistä tapaamista, mutta jotain korviketta pitää yrittää keksiä. SAMKiin on nyt hankittu lisenssit SameTimeen, jolla voidaan mainoksien mukaan "communicate in the blink of an eye" - nähtäväksi jää, kuinka pitkä tuo silmänräpäys onkaan. Ohjelma lienee maksuton opetuskäyttöön, mutta tällaiseen muuhun toimintaa vaaditaan lisenssi ja toki myös palvelin. Verkostomaiseen toimintatapaammehan tämä ainakin sopii mainiosti. Tuota nyt joka tapauksessa kokeilemme kirjastohenkilöstön kesken ajankohtaisten asioiden jakamiseen viikottaisen yhteisen virtuaaliaamukahvin merkeissä - SAMKin kirjaston ensimmäinen VirtualCafé Tyrni avautuu karkauspäivänä. Puhe, kuva ja tiedostot kulkevat verkossa näppärästi - enää on ratkaisematta se, kuinka maakunnallinen kahvinjakelu järjestetään.
Jussi
24.1.2008
Lainan päivä
Strategiassammekin yhtenä tavoitteena on kirjasto- ja tietopalvelukulttuurin levittäminen organisaation sisällä. Tuota tavoitettahan tässä nyt toteutetaan, kun Lainan päivänä eri toimipisteissämme tehdään kaikenlaista kivaa yhdessä kv-osaston, avoimen amk:n ja verkko-opetuksen kanssa. Noista eri toiminnoista saamme materiaalia ja krääsää näytille tuoksi päiväksi ja saadaan järjestää näyttelyitä yms. Uusia asiakkaitakin saamme kenties houkuteltua, kun kutsujana onkin joku muu instanssi kuin kirjasto (mitenkään meidän vaikutusvaltaamme väheksymättä?). Näiden lisäksi Lainan päivässä esitellään luonnollisesti uusia tietokantojamme ja muita kirjastopalveluja.
Verkostomaisesta rakenteestamme johtuen tapahtumat ovat toimipisteissä hiukan erilaisia, toimipisteissä näkee sitten tarkemmin mitä kaikkea on tiedossa. Kirjaston sivuille tulee myös infoa.
Jussi
Uuden organisaation kuvioita
Viime vuoden loppupuolella väänsin talousasioita siihen kuosiin, että pystytään toimimaan järkevästi heti vuoden alusta. Postia lukuunottamatta saatiinkin asiat suurinpiirtein valmiiksi.
Tämän kevään aikana selvittelen henkilöstön tilannetta. Meillä on mahdottoman paljon määräaikaisia ja sille asialle pitää tehdä jotain. Samoin kirjastoväen pääseminen koulutuksiin on vaihdellut aika tavalla eri toimipisteissä. Jotain ratkaisuja henkilöstötilanteeseen yritän löytää Turun amkin erikoisopinnoissa Johtajuus 2.0 - kirjasto- ja tietopalvelujen kehittäminen, jossa väännän kehittämistyönäni henkilöstösuunnitelman. Ensimmäinen vaihe on kehityskeskustelut, jotka yritän hoidella helmikuun puoliväliin mennessä. Aika paljon saa ryntäillä ympäri Satakuntaa, mutta tuleehan samalla katseltua kirjastoja noin yleisemminkin.
Jussi
12.1.2008
Ontologiaseminaarin myöhästynyt matkakertomus
Loppupaneelissa keskusteltiin tulevaisuuden näkymistä. Esiin nousi mm. Web 2.0, social tagging (miten suomentaa tämä – sosiaalinen merkitseminen?) ja käyttäjien sitouttaminen siihen. Palveluina tässä mainittiin mm. Flickr- ja del.icio.us. Facebook ja LibraryThing mainittiin kanavina, joiden kautta voi jakaa ammatillista tietoa pienemmissä ryhmissä (ei välttämättä globaalisti). YouTuben avulla onnistuu multimedian ”tagging”. Marcia Lei Zeng kertoi, että Yhdysvalloissa kirjastoväen meneminen Wikipediaan ja artikkelien kirjoittaminen siellä (viittaukset toisiin artikkeleihin) lisäsi heidän kirjastojensa omien elektronisten kokoelmien käyttöä. Käyttöliittymät pitäisi suunnitella käyttäjiä houkutteleviksi. Vuorovaikutus on tärkeää eli saada käyttäjät mukaan, osallistumaan ja antaa heille palautetta. Yhtenä esimerkkinä mainittiin Pennsylvania University Libraryn PennTags.
Keskustelua syntyi myös suomalaisten tesaurusten keskinäisen käyttökelpoisuuden (interoperability) lisäämisestä. Ontologioiden kehittämisessä ja yhdenmukaistamisessa tarvitaan alan asiantuntijoiden ja kirjastoalan yhteistyötä. Ratkaisuna ei ole kokonaan nykyisistä kokoelmaluetteloista luopuminen, mutta täytyy miettiä, miten asiat voisi tehdä entistä käyttäjälähtöisemmin. Mikseivät kirjastot maksavina asiakkaina voisi vaatia järjestelmätoimittajilta ontologiapohjaisia/ontologioita tukevia kirjastojärjestelmiä?
Tärkeää on se, miten kirjaston metadata näkyy webissä. Tässä kohdin mainittiin Google Book Project ja oman tietokannan haun kytkeminen Googleen. Tiedon on oltava kerättävämpää (harvestable). Tiedon yhä avoimemmaksi tekeminen on olennaista. On tärkeää, kuinka metadataa käytetään. OCLC:n WorldCatin aukeamista Googlen ”harvestingille” odotetaan. Avoimuus kehitykselle on tärkeää, mutta on silti oltava selvä visio siitä, minne olemme menossa.
Muiden seminaarikuulumisia kaipaavat voivat tutustua esim. Laila Heinemannin artikkeliin Tietolinjassa ja Päivi Hollannin reissuraporttiin. Tämä minun matkakertomukseni on turhan myöhässä - tuota blogissamme mainittua joutoaikaa kun ei ole liiemmälti ollut :-).
Reissusta subjektiivisesti kirjoitteli
Irina V.
4.1.2008
Voyagerin hankinta-client
Laitamme siis tästä lähtien approve-tilaukset menemään. Kun kirjat tulevat, niin otamme ne vastaan niinkuin ennenkin. Tähän sitten lopetammekin, ja mitäpä tuosta seuraa: ainakin se, että tilaukset pystyy poistamaan ja samoin siis bib- ja holdings-tietueetkin. Miinuspuolena on luonnollisesti tilaustietojen kumuloituminen tilikaudelta toiselle, mutta eipä tuo haitanne paljoakaan. Jossain vaiheessa voisi viritellä vaikka MacroExpressillä jonkin automaattilaskutuksen...
Talven aikana taidamme kokeilla myös EDI-tilausten toimivuutta, kunhan tilastot saadaan ensin alta pois. Logi-tiedostoista katsottuna muuten näytti siltä, että yhteydenotot tietokantaan olisivat kovasti pienentyneet - ettei vain uudella palvelimella olisi jotain tekemistä asian kanssa.
Jussi