22.4.2014

Fellmannian tietokeskus toisena kotina

Finna -asiakasliittymää esiteltiin tiedonhakupäivässä Lahdessa 9.4. Samalla oli oiva tilaisuus tutustua jo ennalta paljon kiitosta saaneisiin tieto- ja oppimiskeskus Fellmannian tiloihin. Näkemystä, kokemusta ja ahaa-elämyksiä tarttui esittelykierrokselta roimasti mukaan. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa on ollut vahva visio viihtyisän oppimisympäristön luomisesta. Täällä tieto ja oppiminen kohtaavat oppijan hänen jokapäiväisessä arjessaan.


Tilojen, hyllyjen ja jopa palautepallojen suunnittelussa on hyödynnetty opiskelijoiden osaamista. Hauskat mökinmuotoiset lehtihyllyt ovat muotoilun oppijoiden suunnittelemia. Kirjaston kokoelmahyllyt ovat puolikaaren muotoisia ja niistä muodostuu hauskoja pieniä soppia, joissa aineistoon voi syventyä nojatuolissa istuen.


Tilat ovat kaikkinensa ihanan avarat ja valoisat. Kokoelmahyllyt ovat matalahkoja, joten isoista ikkunoista tulvii sisään valoa ja avaruuden tuntu säilyy. Värimaailmaltaan tietokeskus on valkoinen, musta ja limen vihreä ovat raikastamassa valoisaa yleisilmettä.

Tieto- ja kirjastotila sijoittuu näppärästi vilkkaaseen kadunkulmaan, jossa isot ikkunapinnat piirtävät kutsuvaa näyteikkunaa houkutellen ohikulkijoita sisään. Asiakkaat saavat muutenkin viihtyä tilassa - tietokeskuksen kulmauksessa sijaitsee Starbucksin itsepalvelukahvio pöytäryhmineen.

Oppija löytää rakennuksesta erilaisia ryhmätyötiloja. Näitä tiloja voi rajata verhoilla tai sitten löytyy neljäksi tunniksi kerrallaan varattavia tiloja. Näihin tiloihin oppija saa kulkuavaimen, joten täppärit, läppärit ja muistiinpanot voi jättää hetkeksi sinne turvaan. Pääsisäänkäynnin vierestä löytyy kodikas digitila. Siellä voi käyttää tietokoneita ja infotaulua itsenäiseen työskentelyyn. 

Aulan lisäksi kirjastotila jatkuu pohjakerroksessa. Myös täällä tilat ovat valoisat, josta kiitosta saavat hyllyjen, lattian ja seinien valkoinen värimaailma. Täällä on myös galleriatila oppijoiden osaamisen esittelyyn.

Kaikkinensa Fellmannian tieto- ja oppimiskeskus ulottuu viiteen eri kerrokseen. Sieltä löytyy luentosaleja, opetustiloja, tiloja itsenäiseen työskentelyyn ja ryhmätöihin useassa eri kerroksessa. Viihtyisyyttä lisäävät myös ruokala, auditorio ja jopa kaksikin talvipuutarhaa, joissa oppijat voivat leppoistua opiskelujensa lomassa säkkituoleissa rennosti maaten. Tilat kutsuvat houkuttelevasti luokseen.




Susanna Ruohomäki, teksti
Katrin Kippasto, kuvat