9.4.2013

Satakunnan kirjastopäivä

Aluekehitysvaikutusta vai mitä lienee, mutta ihan kiva oli taas saada kokoon Satakunnan kirjastoväki. Kolmas Satakunnan kirjastopäivä pidettiin 15.3.2013 SAMKin Tiedepuiston kampuksella.

Edelliskerran osallistujamäärästä jäätiin hiukan, tälläkin kerralla paikalle saatiin kuitenkin 80 alan ammattilaista. Suurin osa oli Porista,  mutta hienoa oli huomata että joistakin maakunnan pienemmistä kirjastoista oli lähestulkoon kaikki paikalla. Jo pelkästään osallistuneiden lukumäärä kertoi, että tarve tämänkaltaisille tapahtumille on olemassa, jatkossakin siis järjestettäneen päiviä. Vuorotteluperiaatteen mukaan seuraava tapahtuma voisi sitten olla taas jossain muualla kuin Porissa.

Mitä osallistujat sitten kokivat tapahtumasta saavansa? Palautteen perusteella ohjelma oli varsin onnistunut, jopa niin että rinnakkaistapahtumissa jäi mielenkiintoisia osuuksia väliin ja valinnan vaikeutta pohdittin. Ajankohtaisia asioita olikin laajasti esillä laajasti: luettelointia, asiakasliittymiä, somea, älyhyllyä, tilojen suunnittelua, kirjastojen palvelukirjoa yms.Iltapäivällä kokeiltu paneelikeskustelu onnistui erinomaisesti, tosin aikaa sille olisi pitänyt järjestää hiukan enemmän. Hyvin valmisteltu keskustelu keräsi palautteissa kiitosta lähes samaan malliin kuin älyhylly-esitys.

Kiitokset kaikille osallistujille, esiintyjille, järjestelyissä mukana olleille ja yhteistyökumppaneillemme - kivaa oli! Esitysten kalvot ja päivän kuvia löytyy tapahtuman nettisivulta. Alueemme kirjastoammattilaisten kokoontumiselle yhteen on ihan selvästi tarvetta jatkossakin.

Jussi