16.3.2012

Linda-yhteisluettelo

SAMKin kirjaston vanhoista muistioista löytyi pilotti-viritelmiä Linda-yhteistietokantaan liittymisestä vuodelta 1998. Tuosta päätellen siis koko amkien olemassaolon ajan on ollut suunnitelmia ja kädenvääntöä AMK-kirjastojen liittymisestä tuohon alunperin yliopisto- ja erikoiskirjastojen yhteistietokantaan.

Aikojen kuluessa ja tekniikan kehittyessä Lindasta on muotoutumassa Melinda-metatietovaranto - nimitys lienee toisarvoinen tässä vaiheessa, Linda nyt kuitenkin on se toiminnassa oleva. Amkien liittymisestä Lindaan tehtiin päätöksiä joulukuussa 2011 ja lopullisesti rahoitus selvisi nyt maaliskuussa 2012, jotakuinkin samalla aikataululla on selvinnyt myös yleisten kirjastojen mahdollisuus tulla mukaan Lindaan. Kevään aikana AMK-kirjastoissa selvitellään nyt sitä, missä vaiheessa itse kukin pystyisi menemään mukaan Linda-Melindaan. Itse olin hiljattain sellaisessa kokouksessa, jossa alustavasti selviteltiin mukaan menemisen teknisiä edellytyksiä, lähinnä kyselemällä Kansalliskirjaston asiantuntijoilta. Toisaalla varmaankin luetteloijat selvittävät (tai ovat ehkä jo selvittäneet) sisällöllisiä kysymyksiä.

Näistä taustatiedoista on paljon apua mietittäessä omaa aikatauluamme. Tekniset edellytykset ovat aika pitkälti kunnossa ja Voyagerissamme tehtäviin muutoksiin löytyy ohjeita ja vinkkejä, tai ainakin niitä on tulossa. Amkien osalta aineiston lataamisen prosessit ja replikoinnit ovat jotakuinkin olemassa, koska meillä on yliopistojen kanssa yhteinen taustajärjestelmä. Myös aineistomme on jotakuinkin tuttua Kansalliskirjastolle, onhan Lindassa jo mukana joitakin AMK-kirjastoja - lähinnä yhteiskirjastojen kautta tulleina. Kokonaisten Voyager-kantojen lataaminen Lindaan taitaa olla kohtalaisen uutta, mutta eiköhän tällaiset pienet kannat kumminkin suju aika kivasti.

Aikataulun osalta enemmän mietittävää tuo omien prosessiemme kuntoon laittaminen. Voimmeko jatkaa Linda-kaudella nykysysteemillä, jossa kaikissa kampuskirjastoissa on oma luetteloija vai pitäisikö tätä keskittää. Jos keskitetään, se vaikuttaa samalla myös koko kirjastohenkilöstön tehtäviin. Toisaalta tämä tarjoaa mahdollisuuden tehtäväkuvien järkeistämiseen ja omiin vahvuuksiin keskittymiseen, mutta pitää miettiä tarkoin kuinka se nykyisellä hajautetulla kampuskirjastorakenteella käytännössä parhaiten toimisi.  Tietokantaamme ei myöskään nykyisellään voida ladata Lindaan, vaan kaikennäköistä siivousta on tietueissa tehtävä. Lindaan luettelointi on myös hieman tarkempaa ja standardisoidumpaa kuin nykyinen Tyrniin luettelointi, ja vaatinee siis enemmän perehtyneisyyttä ja asiaan vihkiytyneisyyttä. Täytyy myös päättää, mitä kokoelmia ja tietoja emme Tyrnistä lataa Lindaan. Ehkä me SAMKissa emme tällä kerralla säntää pilotoimaan vaan odotellaan syksyä ja katsotaan kuinka (tältä osin) edistyneemmissä AMK-kirjastoissa saadaan prosessit sujumaan.

Samaan aikaan tietenkin on menossa monta muutakin isoa muutosta kirjastojärjestelmissämme: ISBD-konversio, KDK, UKJ (SAMKin organisaatiosta ja muista muutoksista puhumattakaan), niin että onhan tässä taas tiedossa mielenkiintoiset mutta kiireiset lähiajat.

Jussi


13.3.2012

Tiedosta älyä!

SAMKin kirjasto järjesti tammikuussa slogankisan, jonka parhaimmisto on nyt valittu. Kisaan osallistui 75 ehdotusta. Valintaraati yllättyi iloisesti ehdotusten määrästä ja niiden monimuotoisuudesta. Iskulauseiden joukosta edukseen erottuivat seuraavat:

Intelligent Way Forward!
Juha Tommila

Tiedosta älyä.
Maiju Harju

Lisäksi valintaraati vaikuttui kirjastoaiheisesta runosta:

Keinuu kanssani kirjojen kannet
välissään avaruudet autuaat
sanojen suonissa sisimpäänsä sukeltaa.

Roope Niemelä

Raadin mielestä palkitut ehdotukset olivat tuoreita, omaperäisiä ja laajasti kirjastomaailmaa kuvaavia. Kiitos kaikille kisaan osallistuneille sekä Lämpimät Onnittelut voittajille! Voittajat on palkittu SAMKin tuotepaketein.


Susanna Ruohomäki, informaatikko


8.3.2012

Vaihteeksi mietteitä Voyagerista


Voyager-kirjastojärjestelmä otettiin ammattikorkeakouluissa käyttöön lähes kymmenen vuotta sitten, SAMKin Tyrni-kokoelmaluettelossakin elokuussa 2002. Vuodesta 2007 lähtien tietokantamme ovat pyörineet yhteisellä M9000-palvelimella yliopistojen kanssa. Tietotekniikan nopean vanhentumisen takia tuon palvelimenkin käyttöikä on alkanut askarruttaa, onhan se ehtinyt jo viiden vuoden ikäiseksi. Ilmeisesti hankintavaiheessa on oltu hyvinkin fiksuja, koskapa tämä palvelinmalli on vielä myynnissä, kaiketi vielä joitakin vuosia eteenpäinkin. Palvelin itsessään on toiminut moitteetta koko ajan, pikkuviat on korjattu ilman katkoksia. Kapasiteettia (muistia, tehoa) saadaan lisättyä tarpeen mukaan lisäpalikoita hankkimalla, niin että pärjäämme luultavasti aika kivasti tuolla laitteistolla seuraavat vuodet. 

Tilaa palvelimella on vielä nykyiselläänkin ja pikemminkin Voyagerin vaatimat resurssit pienenevät: KDK-asiakasliittymän käyttöönotto vähentää webbipalvelujen tarvetta (VuFind pyörii CSC:llä ihan eri levyjärjestelmässä kuin Voyager). Tomcat-webbiliittymien käyttöönotto on vaatinut lisää tilaa, mutta muuten tarve ei ole kovasti kasvanut. Monet nykyliittymiä vaivaavat bugit korjautuisivat seuraavassa versiossa, mutta kuinka paljon kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa jos VuFindilla saataisiin korvattua liittymä kohtuullisella viiveellä. No, toisaalta Tomcatia ei ole kaikilla käytössä eikä VuFind-liittymäkään joka amkissa ihan vielä 2013 alussa, niin että asiaa kannattaa miettiä ja olla kuulolla kevään testauksien ja KDK:n kehityksen suhteen.

Linda-yhteisluettelon tai Melinda-metadatavarannon käytön laajeneminen amk- ja yleisiin kirjastoihin nytkähtää vauhtiin ihan lähiaikoina. Linda/Melinda pyörii tuolla samalla palvelimella kuin amkien ja yliopistojen Voyagerit sekä Nelli-portaalit, mikä vaikutus tällä laajentumisella tulee olemaan palvelimen kapasiteettiin. Lindan käyttöhän on enemmänkin luettelointia ja asiakasliikenne ohjautuu kirjastojen kokoelmaluetteloihin, joten eihän tuokaan mitään dramaattista välttämättä tarkoita - aika näyttää.

Jussi