31.8.2010

Toinen päivä IGeLUa ja olihan sitä virallista ohjelmaakin

IGeLUn toinen päivä meni täysin Primon puitteissa. Itävallassa ovat muutamat yliopistot tehneet vähän Suomen tyyliin toteutuksen: yhteisluettelo ja lisäksi jokaisella oma tietokantansa, e-aineistoa tallentavat eDoc-nimiseen omaan palvelimeensa. Erinäköisiä viritelmiä on tehty Alephin , eDocin ja Primon väliin, jotta tietueet kulkevat joka suuntaan ja niitä voidaan matkan varrella jalostaa (kuulostaa etäisesti tutulta!) Ainakin Wienin yliopisto oli yksi mukana olleista, heidän Primonsa näkyy tästä.

Yonsein yliopisto Etelä-Koreassa on myös ottanut koko ExLibriksen kataloogin käyttöönsä. Heidän Primo-projektinsa alkoi pari vuotta sitten ja nyt on melko valmista. OpenAPIn kanssa ovat toteuttaneet uutuuskirjat yms. virittelyä.

University of Central Oklahoma on myös tehnyt Primolla aineistohakunsa. Heillä on Voyager taustajärjestelmänä ja toimii. Kaikilla näillä kolmella on kuitenkin ollut erinäisiä ongelmia ExLibriksen eri ohjelmien yhteensovittamisessa ja ehkä jotain merkistöön liittyvääkin mainittiin. KDK-pilotti saanee siis tehdä töitä ihan tosissaan syksyn ja talven aikana, että saadaan selko, mihin tuo Primo oikein pystyy.

Ja se virallinen valtiovierailu, vaihtokumppanillamme Artevelde Hogeschoolilla oli uusi komea kirjasto. Mielenkiintoinen keskustelu paikallisen informaatikon kanssa paljasti, että kirjastojen osalta meillä on hyvin samanlainen historia ja samojen ongelmien kanssa painitaan. Paitsi että Arteveldessa on toiminnot keskitetty parille kampukselle + kirjastolla oli tilaa riittävästi (tästä meillä voidaan vain unelmoida) ja vastavuoroisesti SAMKissa on paremmat sähköiset kirjastopalvelut koska hankimme järjestelmiä ja aineistoja jne konsortioiden kautta (tästä Belgiassa voidaan vain unelmoida).


30.8.2010

IGeLU 2010 ensimmäinen päivä

Tämänvuotinen IGeLU-konferenssi pidetään Belgian Gentissä. Perinteiseen tapaan ensimmäinen päivä sisälsi keynote speakerin lisäksi ExLibriksen strategisia linjauksia ja ohjelmien tulevien versioiden esittelyjä.

URM ja URDD taitavat tulla lähivuosina amk- ja yliopistokirjastolaisille tutuiksi käsitteiksi. URM eli next-generation library system tulee markkinoille 2012, jo sitä ennen kuitenkin beta-testaukseen muutamaan kirjastoon. URM korvaa nykyiset Voyagerin ja Alephin, siinä on myös osia muutamasta muusta ExLibriksen tuotteesta. URMilla sitten hallitaan sekä painetut, sähköiset että digitaaliset aineistot.

Primon sessioon uskaltauduin myös, kun se kerran tulee kaiken todennäköisyyden mukaan meillekin käyttöön parin vuoden sisällä. Primo korvaa ensi vaiheessa Voyagerin webbiliittymän (myös lainojen uusinnat ja varaukset jne). Ylläpidon puolelle tulee jälleen uusi kiva työkalu Primo back office, jolla sitten hallitaan omaa liittymäämme.Primon tärkein osa lienee Primo Central Index, jossa on indeksoituna meidänkin lisensioimamme sähköiset aineistot (e-kirjat, verkkolehdet jne) - tai ainakin toivottavasti suurin osa niistä. Omiakin indeksejä (Primo Institutional Index) tulee ylläpidettäväksi ja kaiketi SFX ylläpidetään, jotta saadaan myös linkit kokoteksteihin.

Voyagerista tulee 8-versio kesäkuussa 2011, lienee siis turha odottaa päivitystä ensi kesäksi. Tuossa versiossa ei näyttäisi olevan pikkumuutosten lisäksi kuin yksi merkittävä uusi piirre - Global Data Change, jolla luetteloinnissa voidaan tehdä bulkki-muutoksia jopa holdingseihin ja nidetietoihin. Muita pienempi uutuuksia on tekstiviestilähetykset (saapumisilmoitukset, karhut -> jos toimivat Suomen ympäristössä??), asiakkaiden kertakirjautuminen kaikkiin ExLibriksen ohjelmiin eli meillä Nelliin ja Voyageriin, henkilökunta saa itse vaihtaa salasanansa .... eilispäivän ominaisuuksia jo huomenna!! Ja 9-versio on ainakin vielä tulossa, siinä ei taideta sitten enää tukea vanhanmallista WebVoyagea.

Jussi




25.8.2010

Primoa

Nyt se kauan odotettu päätös sitten viimein tuli, kun KDK-asiakasliittymän tekniseksi toteuttajaksi valittiin Ex Libriksen Primo.

Vaihtoehdoista on tietenkin vaikea sanoa mitään, mutta niin Ex Libriksestä kuin Primostakin meillä Suomen tieteellisillä kirjastoilla on niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia. Primon piirteitä löytyy ainakin pienessä mitassa niin Voaygerin uudesta Tomcat-käyttöliittymästä kuin Nellin takana olevasta MetaLibistäkin.

Primon tärkein ominaisuus lienee ns. Primo-indeksi, jolla erilaiset sähköiset aineistot indeksoidaan niin, että haut ovat nopeita ja luotettavia. Tuossahan ei sitten jää murheenkryyneiksi kuin linkitys kokoteksteihin, tekijänoikeudet, hakuliittymän käytettävyys jne. Vaan eipä murehdita, Primoa aletaan nyt testata pilottikirjastoissa ja varmaan talven aikana saadaan paljon lisätietoa Primon lopullisesta sopivuudesta Suomen oloihin.

Sattumalta ensi viikolla osallistun IGeLU 2010 -konferenssiin Belgian Gentissa, siellä täytyykin nyt sitten ottaa ohjelmaan kaikki mahdollinen Primo-tarjonta.

Jussi

16.8.2010

Diak Porin aineisto Tyrnissä

ExLibris sai suurin piirtein onnistuneesti yhdistettyä Diak Porin kirjastoaineiston SAMKin Tyrni-kokoelmaluetteloon. Tällaiset määrät uutta aineistoa siirrettiin kokoelmiimme:

5435 nidettä
3845 holdings-tietuetta
2009 bibliografista tietuetta (1539 tuplaa)

Ääkkösten ja isbarittomien hallinta ovat edelleen ExLibrikselle ylitsepääsemättömiä ongelmia, joten tuplatietueita on siivottavana vielä kovastikin.

Diak Porista tehtiin huomattava määrä poistoja kevään ja kesän kuluessa, joten kovin paljon vanhaa aineistoa ei tullut riesaksemme. Ihan kaikkea ei tietenkään hävitetty, vaan Varastokirjastoonkin lähetettiin laatikoittain tavaraa. Suuri osa aineistosta on jo hyllyissä lainauskunnossa, mm. kaikki kurssikirjat. Lainaosaston kirjojen kanssa tehdään töitä parhaillaan kovaa vauhtia, mutta aikansa se kuitenkin ottaa.

Jussi