30.1.2009

Satakunnan korkeakoulun kehittäminen

Selvitysmies Markku Linnan raportti SAMKin ja koko Satakunnan korkeakoululaitoksen kehittämiseksi julkistettiin tänään.

Täytyy nyt rauhassa lukea koko raportti ennen isompia johtopäätöksiä, mutta pikaisesti silmäiltynäkin kirjaston näkövinkkelistä selvityksessä esitetään aika radikaaleja ehdotuksia: Porissa siirrytään yhdelle kampukselle, johon tulee niin molemmat SAMKin toimipisteet kuin Diakin Porin kirjasto ja Porin Yliopistokeskuksenkin kirjastot. Raumalla kirjastot muuttavat Satamakadulle yhden katon alle. Huittisista loppuu koulutus ja sitä myöten myös kirjasto, Kankaanpään kuvataide sen sijaan jää. Maakunnan korkeakoulukirjastojen tietokannat yhdistetään yms.

Ehdotuksiahan nämä vielä ovat ja nyt aletaan sitten katsoa, mitä näistä oikeasti toteutetaan. Lehtitietojen perusteella kaupungin edustajat jo epäilivät taloudellisten panostusten mahdollisuuksia - no meidän kohdallahan on jo totuttu siihen, että kaupungilta ei rahaa tipu.

Koko selvitys löytyy verkkoversiona SAMKin sivuilta ja toki myös Tyrni-tietokannasta.

Jussi

27.1.2009

Luetteloinnin tiedotuspäivä

Luetteloinnin tiedotuspäivä -tilaisuudessa Hesassa kuultiin hieman väliaikatietoja Marc21:stä. Korjattu suomennos tulee vielä tämän kuun aikana ja sovellusohjeesta ensimmäinen versio myös lähiaikoina. Linnea-luettelointiryhmän (keskeneräinen) sovellusohje ilmestynee Linnea2-sivuille helmikuussa ja lopullinen versio tullee kevään aikana.

Varsinainen tiedotuspäivän anti oli laihanlainen (sehän on tarkoitettu koko kirjastosektorille ja on siksi aika kaukana käytännön työstä): selostettiin mm. Fennican ongelmia Aleph-tallennuksessa sekä ONIX-formaattia (tarkoitettu julkaisijoiden ja kirjastojen yhteistyöhön). Enemmän kiinnosti sensijaan ISBD ja verkkojulkaisujen luettelointi (esim. KK ei tällä hetkellä käytä lainkaan 006-kenttää, kun on kyse verkkojulkaisusta) sekä RDA (uusi tulossa oleva luettelontistandardi, joka korvaa nykyisen AACR 2:n). Lisäksi vertailu YSA:n ja YSO:n välillä oli mielenkiintoinen, YSO on vielä osin raakile eikä päivityksiä ole tapahtunut vuoden 2005 jälkeen, joten sitä ei kannata vielä käyttää sisällönkuvailussa. Päivän esitykset löytyvät Kansalliskirjaston sivuilta.

Anne

26.1.2009

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Jaha, uusi vuosi alkoikin hyvin vauhdikkaissa merkeissä konversion jälkipyykkiä siivotessa ja uusia nettisivuja miettiessä.

Konversion jälkeen oli hetken aikaa niin, että esim. nimeke-haku ei toiminut nettiliittymän puolella. Vaan indeksejä värkkäilemällä ne saatiin kuitenkin takaisin. Tällä kerralla KK:lta tuli aika selkeät ohjeetkin, tosin onnistuin kyllä saamaan tuplakontrollin sekaisin, mutta löytyihän siihenkin ratkaisu.

Kirjastoväen kesken pidettiin Marc-koulutuspäivä 20.1. Kyllä oli mukava perustella luetteloijille, miksi palattiin ajassa 20 vuotta takaisin ja ryhdyttiin taas tallentelemaan välimerkkejä yms. turhanpäiväisyyksiä. Ihan oikeasti, eikö tosiaankaan kirjastojärjestelmään saada automatiikkaa, joka lisäisi nuo? Eipä tuo edellinen formaattikaan niitä vaatinut, koska nettiliittymässä ne saa lisättyä. No, ymmärränhän minä että tietueiden vaihtomuoto on tärkeä, mutta ollaankos tässä nyt taas menty ojasta allikkoon.

Kirjaston uudet nettisivut julkistetaan joskus helmikuun loppupuolella, jolloin niistä sitten tarkemmin. Joka tapauksessa alustana on Innofactorin Prime-järjestelmä. Tuolla saa toteutettua jotain asioita fiksummin kuin ennen ja joitakin juttuja joudutaan ajattelemaan uudella tavalla.

Jussi