30.4.2008

Kamapankki

Kokeilemme vaihteeksi yhteistyötä taas yhden SAMKin toiminnon kanssa, nimittäin viestinnän. Ainakin muutamiin kirjaston toimipisteisiin on tulossa myyntiin SAMKin mainoskamaa.

Aloitamme nyt ensi alkuun yhdestä Porin kirjastosta, syksystä lähtien olisi tarkoitus laajentaa myyntiä muuallekin. Mitään laajamuotoista toimintaa tästä tuskin tulee, enemmänhän tämä on pientä nappikauppaa ja (vaihto-?)opiskelijoiden palvelemista, ja tokihan tuosta saadaan joku uusi kävijäkin kirjastoon, samoin hiukan mainosta (ja kirjastoväelle lisää työtä). Syksyllähän tuon sitten paremmin näkee, kun saadaan hommat pyörimään.

Tähän mennessä olemme myyneet kirjastopaitoja yms., nyt tulee kaikennäköistä muutakin pientä kamaa tarjolle.
Teoriassa voisimme olla myös jonkinlainen pikkuvarasto ympäri Satakuntaa oleville toimipisteille, että saavat jakaa yllätysvieraille SAMK-muistoja. Nimenmuutos kirjasto- ja krääsäpalveluiksi on harkinnassa.

Tuo kuvan kirjastokassi osoittautui heti suosituksi ja ovathan opiskelijat kasseja vuosien varrella aika usein kyselleetkin. Eihän kasseja tietenkään ole vielä ehditty jakamaankaan kuin pariin kirjastoomme, mutta eiköhän tässä kesään mennessä saada edistystä silläkin rintamalla.

Eipä sitten muuta kuin hyvää vappua!

Jussi

1 kommentti:

mace kirjoitti...

Ehkä kirjasto voisi myymisen sijasta lainata tuota mainoskamaa.