18.12.2007

Joulun aikaa


Hyvää joulua kaikille tämän blogin uskollisille lukijoille (vai pitäisikö olla yksikössä) koko Samkin kirjastoväen puolesta! Tuon oikealla olevan joulukortin voit katsoa fiksummassa muodossa tästä!

2008 alusta palataan taas areenalle, silloin onkin uusi organisaatiomme voimassa.

Jussi

14.12.2007

Voyagerin kehittäminen

Voyagerin kehittäminen ei taida tällä hetkellä kiinnostaa enää ketään. Siitä huolimatta mainostettakoon, että jotain muutosta on sentään tapahtunut tuollakin rintamalla järjestelmäntoimittajan omistajanvaihdoksen jälkeen.

Tammikuun lopussa on viikon sessio, jossa vapaaehtoiset käyttäjät pääsevät testaamaan Beta 7-versiota ExLibriksen väen kanssa ja saavat siis antaa suoraa palautetta tuosta. Tällä kerralla testataan erityisesti hankintaa ja webbiliitymää. Minäkin olin jossain vaiheessa ehdolla tuonne testaajaksi, mutta en ollut ilmeisesti riittävän vapaaehtoinen tai sitten en edustanut tarpeeksi isoa kirjastoa. No, meillähän on tietenkin luja usko siihen, että jenkit hoitavat mm. kaikki järjestelmää vaivanneet ääkkösongelmat tällä kerralla kuntoon!

Jos muuten ette tiedä, minkälainen on tietokantojemme uusi fyysinen M9000-ympäristö, niin tsekatkaapa tästä.

Jussi

7.12.2007

Kirjastopäivästä jatkoa


Satakunnan kirjastopäivä on onnellisesti takana. Paikalle saatiin yli 100 kirjastolaista, mikä edustaa maakuntamme kirjastoammattilaisista aika muhkeaa prosenttiosuutta. Päivä meni ihan mukavasti, mitä nyt aikataulut hiukan venähtivät.

Esityksiä voi katsoa netistä. Tuonne sivustolle kerättäneen myöhempienkin kirjastopäivien materiaalia ja ehkä jotain muutakin yhteistyökuvioihin liittyvää.

Sen kummemmin nimiä mainitsematta, suurkiitokset kaikille järjestelyihin osallistuneille ja tietenkin myös paikalle vaivautuneille. Näistä päivistä olisi tarkoitus tehdä vuosittaiset, tulevien päivien konseptia ja sisältöä täytyy kyllä miettiä uudestaan. Ehkäpä siirrymme enemmän workshop-tyyppisiin koulutuksiin, nyt on joka tapauksessa pää saatu auki.

Jussi

27.11.2007

Satakunnan kirjastopäivä

Torstaina 29.11. järjestetään SAMKin Porin Tiedepuiston kampuksella järjestyksessään ensimmäinen Satakunnan kirjastopäivä.

Meidän alueella eri kirjastosektorien välinen yhteistyö on ollut aika vähäistä, mutta nyt on parin viime vuoden aikana päästy ihan hyvään vauhtiin. Edelleen toimitaan aika epävirallisesti, ja oikeastaan tämänkaltaisessa yhteistyössä se onkin hyvä toimintatapa.

Kirjastopäivämme järjestelyistä vastaa Satakunnan alueen kirjastojen yhteistyöfoorumi (sori, ei ole webbilinkkiä) - käytännössä isompia toimijoita ovat olleet SAMKin kirjasto, Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto ja Porin yliopistokeskuksen kirjastot. Meidän alueella on kuitenkin yllättävänkin paljon kirjastoja, aika hyvin ollaan saatu haalittua erikoiskirjastojakin toimintaan mukaan, mm. Satakunnan keskussairaalan lääketieteellinen kirjasto ja Palmgren-konservatorion kirjasto. Tulevaisuudessa voisi tavoitella vaikkapa raumalaisten saamista mukaan toimintaan, samoin alueen isoista yrityksistä löytyy varmasti tietopalvelun ammattilaisia toimintaa rikastuttamaan.

Jussi

23.11.2007

eOpinnäytetöitä

Meidänkin kirjasto lähtee sitten mukaan pilotoimaan edellisessä viestissä mainostamaani Arenen OpenAccess -hankkeen verkkokirjastoa. Hankkeessa aloittaa projekti-informaatikko heti vuoden alusta, toivottavasti päästään tallentamaan myös mahdollisimman pian. Tallennusta odottavia opinnäytetöitä on varastossa muutamia satoja ja lisää tulee taas joulukuussa, valitettavasti näyttäisi siltä että ennen toukokuuta ei päästä sorkkimaan palvelimelle.

Meidänhän oli alun perin tarkoitus toteuttaa opinnäytetietokanta vähän eri teknisellä alustalla, TriPlanin TWebillä, mutta se on enemmän arkistokäyttöön tarkoitettu, eikä oikein sovi tähän meidän verkkokirjastoon. Koska verkkokirjaston idea on kuitenkin siinä, että opiskelija tallentaisi opinnäytetyönsä itse, on tässä nyt vielä mietittävä sitä, josko laitetaan vanhat työt TWebiin ja uudet DSpaceen. Saapa nähdä, mitä tehdään. EOpinnäytetyöt täytyy joka tapauksessa saada alta pois ennen Marc21-konversiota.

Jussi

8.11.2007

Tulevien hankkeiden mainostamista

eAineistohankkeessa rykäistään ensi vuonna näkyvästi kampanjan merkeissä. 1.2.2008 on kampanjan aloitusseminaari, jatkossa työpajoja ja verkkokursseja opettajille ja kirjastoväelle. Päivihän alkaa olla amk-kirjastokentällä varsinainen sparraaja näissä asioissa. Hankeblogiin kannattaa tutustua, ensi vuoden kuvioista saa selkoa parhaiten katselemalla puolen tunnin esityksen eAineistohanke hinkuu - onko Sinulla halua? (linkki löytyy etusivulta oikealta -> hanke esittää).

Arenen OA-hanke etenee myös. Kaikki amkit ovat menossa mukaan yhteiseen opinnäytekirjastoon viimeistään 2009 alusta. Pilottivaiheen kirjastot tallentavat opinnäytetöitään huhtikuusta lähtien. OA-hankkeeseen sisältyy myös julkaisuarkisto, SAMKin julkaisuluettelo Juolukka siis konvertoitaneen samalle Kansalliskirjaston DSpacelle lähiaikoina. Tähän Arenen hankkeeseen liittyvä verkkolehti julkistetaan tammikuussa 2008.

Marc21 -konversio toteutuu nykytiedoilla ihan 2008 lopussa. Kansalliskirjaston järjestämät koulutukset ajoittuvat ensi vuoden loppusyksyyn, tekniikan ihmisille ja luetteloijille toki on tiedotusta jo tuota ennenkin. Jossakin vaiheessa Kansalliskirjaston Marc21-sivuillekin ilmestyy varmaan tarkempaa aikataulua.

Näiden kanssa kun hanskataan ensi vuosi, niin hyvä on. Tässähän pitää samalla organisoitua myös uutena kirjastonakin ...

29.10.2007

Reissuja syyslomaviikolla

Perjantaina 26.10. käytiin Helsingin kirjamessuilla oikein joukolla. Vaikka lähdettiinkin aamulla varhain, niin pettymykseksemme missattiin Nykäsen Matin haastattelu! Messuilta löytää kirjastoväki kyllä kaikennäköistä mielenkiintoistakin ja kolmetuntinen hurahti aika nopeasti. Mentiin vielä messujen jälkeen benchmarkkaamaan naapuritalossa sijaitseva Haaga-Helian Pasilan kirjasto. Naapurien näkeminen avaa aina mukavasti silmiä uusille ideoille, Susannalle kiitokset esittelystä ja miellyttävästä keskustelutilaisuudesta. Messureissusta sinänsä pitää kiittää erityisesti Katjaa TekLiposta, niin että kiitos vain järjestelyistä! Ja otinhan minä todistusaineistoksi myös tuon yhden kuvankin satunnaisista kirjojen metsästäjistä.

Ajallisesti edetään väärässä järjestyksessä, olisiko tärkeysjärjestys kuitenkin oikein? Keskiviikkona ja torstaina 24.-25.10. oli Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät Mikkelissä, teemalla Kirjasto digitaalisessa maailmassa. Ensimmäinen päivä oli enemmänkin Kansalliskirjaston palveluiden esittelyä ja markkinointia, mutta toisena päivänä päästiin sitten oikein asiaankin. Kansalliskirjaston osalta puhuttiin digitointihankkeista, oikeastaan mielenkiintoisin juttu minulle oli Kai Ekholmin blogi, johon lienee näin kirjastoihmisenä syytä tutustua. Joo joo, tokihan Digitalia sun muut ovat myös kiinnostavia, mutta onko tuo aineistojen digitalisointi oikeastaan kovinkaan tarpeellista. Missähän ne 90-luvun digitaalisesti ikiajoiksi tallennetut dokumentit ovatkaan - lerpuilla sun muilla korpuilla, joita ei enää saa auki millään ilveellä. Kaipa tuolla hommalla oma funktionsa on, kunhan lähdetään siitä että aina kymmenen vuoden välein konvertoidaan kaikki aineisto uuteen formaattiin. Myös Tampereen kaupunginkirjaston Tuula Haavistolla oli erittäin hyvä esitys kirjastojen johtamisesta, siihen kannattaa tutustua jos/kun vain esitykset tulevat verkkoon.



Jussi

19.10.2007

Kuulumiset Tietopäiviltä 17.10.07

Terkut Hesasta Tietopäiviltä ja Talentumin Antti-Jussilta. Olin yllättynyt tietopäivien kutistumisesta muutamien palveluntuottajien ja -toimittajien esittelyihin. Muistelin kultaista 1990-luvun loppua, jolloin Wanhassa Satamassa oli kunnolla happeninkiä. Mutta nuo kirjamessut ovat tainneet viedä siivua tietopäiviltä.

Tietoiskuja ja päivän rinnakkaisseminaaria etsiskelin, mutta maalta kun tulin, niin eksyin epähuomiossa pääseminaariin. Mitään kyltitystä ja opastetta ei näkynyt missään. Hyvä kun alunpitäen löysin perille takanurkan portaita pitkin talvipuutarhaan.

Seminaarin anti pelastikin päivän. Teemu Arina kertoi median hajaantumisesta ja sosiaalisen webin vaikutuksista. Välineet muokkaavat yhteiskuntaa ja teknologiasta on tullut ruumiimme jatkeita. Arina toi esiin muutosta oppimisessa: rakennetaan hyviä yhteyksiä, joten tieto itsessään ei ole enää valtaa vaan hyvien yhteyksien luominen ja niiden vuorovaikutussuhteet. Sosiaalisessa webissä opitaan yhdistämällä tietoa, tärkeää on nähdä asioiden välisiä yhteyksiä. Tiedon jakaminen ensiarvoisen tärkeää niin oppimisessa, yritysmaailmassa kuin innovaatioiden kehittämisessä. Antoi uutta ajateltavaa, ja jospa oppisin paremmin ymmärtämään tätä nykypolvea.

Virkistävää - uutta intoa puhkuen
Sussa

9.10.2007

Kirjastoväkemme kokouksista

SAMKin kirjastossa pidetään kirjastohenkilöstön kokouksia pari kertaa lukukaudessa, lisäksi yleensä kesäkuussa on Kesäkoulu ja joulun alla myös yhteinen koulutuspäivä. Tämä vasemmalla oleva kuva on viimeisimmästä tapahtumastamme, Lirasta 5.10.2007. Harmi, että taustalla näkyvä kuva on aika tylsä (ja tuo pöydän päässä istuva ukkelikin on aika laimea) eikä suinkaan liitutaululla ollut tajunnanvirran tuloksena syntynyt graafinen kuvaus kirjastomme historiasta. No, ehkäpä sekin saadaan aikanaan näkyville. Itse kokouksessa puhuttiin enemmänkin kirjastomme (tai oikeastaan kirjasto- ja tietopalvelujemme) tulevaisuudesta. Useamminkin kokoonnuttaisiin, jos vain ilkeäisi pistää kirjastot kiinni. Ja oikeastaan pitäisi keksiä joku hyvä nimi näille!

Seuraava yhteinen tilaisuutemme on retki Helsingin kirjamessuille. Sinne olisi tarkoitus mennä isohkolla porukalla. Aika on sinänsä hyvä, kun on syyslomaviikko, paitsi että lapselliset eivät pääse kun ovat lomalla.

Jussi

2.10.2007

IGeLUsta vielä vaan ja vähän WebExiä päälle

Taannoin kirjoittelin Brnon IGeLU-konferenssista. Koskapa kerran tavoistani poiketen oli myös kamera mukana, laitoin jokusen matkakuvan ajan hengen mukaisesti Flickriin. Kuvat löytyvät tämän linkin takaa, toivottavasti ainakin. Itse konferenssista ei kyllä kuvia ole, mutta kaupungilta muutama. Enpä ollut tuohon Flickriinkään hirveästi etukäteen tutustunut, mutta saahan sinne näköjään kohlompikin kuvansa julkaistuksi.

Uusista teknologiajutuista (tai eihän tämä enää mikään uusi ole!) puheen ollen, kokeilin tänään WebExillä etäkokouksen isäntänä olemista. Tuokin vaikutti ihan käyttökelpoiselta tavalta kokoustaa - ei tarvitse porukoiden matkustaa eri puolilta maata kahden tunnin takia Helsinkiin. Joitakin muita samantyyppisiä ohjelmia on tullut kokeiltua, mutta tuossa on se etu, että työasemille ei tarvitse asennella mitään clienteja, IE ja Java vaaditaan. Käyttöliittymä oli ihan riittävän selkeä, chattailut ja tiedostojen jakamiset sujuvat, jos nyt eivät vielä ihan rutiinilla niin jollakin tavalla ainakin.

Jussi

21.9.2007

Johtajuus 2.0

Nonniin, tuli sitten aloitettua opiskelut työn ohessa. Vertailun vuoksi aloitin Turun amkissa 30 op:n erikoistumisopinnot Kirjasto- ja tietopalvelutoiminnan kehittäminen -Johtajuus 2.0. Ohjelman ja ensimmäisten päivien perusteella luvassa on aika mielenkiintoista asiaa, varsinkin kun tämä johtajuuskuvio on minulle vielä niin uusi. Luennoitsijat ovat aika pitkälti ulkopuolisia, listalta löytyy niin Mato Valtosta kuin vuorikiipeilijä Patrick Degermaniakin. Opinnoissa on muuten mukana kaksi muutakin amk-kirjastonjohtajaa sekä muutakin amk-kirjastojen väkeä. Johtajista miespuoliset amk-kirjastonjohtajat ovat 100:sesti edustettuina, kertooko tuo sitten enemmän meidän vai naispuolisten (26 kpl) johtajien taidoista, sitähän voisi pohtia pidempäänkin vaan jätänpä sen muiden harteille. Toistaiseksi on epäselvää myös se, mitä se Johtajuus 1.0 sitten oikein on.

Ajankäytölle tällainen kouluttautuminen asettaa tietenkin haasteita, kun pitäisi jollain tavoin yrittää tätä kirjastoakin hoidella. Turussa tulee kuitenkin vietettyä parikymmentä lähipäivää ja sen lisäksi etätehtävät ja kehittämistehtävät sun muut.

Jussi

7.9.2007

IGeLU 2007

Tsekin Brno tuli sitten nähtyä. Määrin kansalliskirjasto oli järjestysvastuussa, kun Brnossa pidettiin toinen IGeLU-seminaari 3.-5.9.2007. IGeLUssa oli ohjelmaa tärkeimmistä kirjastojärjestelmistämme: Voyagerista, SFX:stä ja MetaLibistä. Suomesta oli edustajia lähinnä Kansalliskirjastosta, yliopistokirjastoista sen sijaan oli todella vähän, vain TKK:sta. Amkit-konsortiolla oli kolmen hengen iskuryhmä, jolla oli teknisenä tukena vielä Päivi Kansalliskirjastosta. Ihan noin yleisenä vaikutelmana jäi, että keski-ikä oli hiukan korkeampi kuin EndUsereissa. Voyager-tyyppejä oli mukana todella vähän, Aleph oli selvästi niskan päällä tällä kerralla. ExLibriksen tyypit asennoituvat kyllä yhteistyöhön asiakkaiden kanssa ihan eri tavalla kuin Endeavorin nirppanokat.
Päivien teemana oli Primo, jota markkinoitiin ja esiteltiin useammassakin yhteydessä. Sinänsä Primo näytti kyllä erinomaisen lupaavalta, sillä saataisiin sopivasti korvattua Nellit ja WebVoyaget. Parhaan kuvan saanee, kun tutustuu vaikkapa Vanderbilt Universityn AlphaSearchiin. Teknisesti tuo kai toteutetaan niin, että artikkelit ja muut aineistot tallennetaan ja indeksoidaan palvelimelle ja Primo sitten hakee niitä. Tanskassa on aika mielenkiintoinen National Databank. Kirjastoihmisiä tietenkin harmittaa, että tarjolla on vain keyword-hakuja, mutta tarvitsevatko asiakkaamme oikeasti muita?
Ensimmäinen päivä oli aika yleisellä tasolla, ExLibris esitteli ohjelmiaan ja kertoi tulevaisuuden suunnitelmista. E-kirjoihin panostetaan kuulemma kirjastoissa, ja järjestelmiä kehitetään niiden entistä parempaan löytämiseen. Käyttäjien odotukset muuttuvat - iPod- ja peli-sukupolvi suhtautuu kirjaston palveluihin hiukan eri tavalla kuin edelliset sukupolvet.
Vanhoja peruja lienee, että osallistuin lähinnä Voyager-sessioihin. EndUsereihin verrattuna käyttäjien viritelmien esittelyjä oli aika vähän, niihin voi tutustua tarkemmin IGeLUn sivuilta. Voyagerin versio 7 ilmestyy vuoden 2008 alkupuolella, seuraava versio 2009 alussa. Tuon pidemmälle ei järjestelmän tulevaisuutta ole mietitty - alkavat kehittää uutta ohjelmaa, jonka pitäisi olla valmis 3-5 vuoden kuluttua. 7-versiossa tulee uusi WebVoyage-liittymä, teknisesti kylläkin vanhalla pohjalla - circ.iniin tulee lisää muokkaamista. Bannereita, hakulomakkeita, SIP2-tukea ja integraatiota muihin järjestelmiiin on tiedossa. Tärkein juttu taitaa olla kuitenkin se, että 7-versioon toteutetaan käyttäjien Top10-enhancementeista kaikki ja lisää vielä versiossa 8. Sinänsä aika hyvältä siis kuulostaa, tuonhan voi tietenkin ymmärtää niinkin, että muuten tuotekehittelyyn ei sitten panostetakaan. Supportin sivuilla on kehittämisehdotusten lomake, nyt kannattaa siis taas taas tehdä ehdotuksia.
Taidanpa pistää johonkin yhteyteen hiukan tarkemmankin raportin matkasta ihan kuvien kera, tässä nyt tällaista ensivaikutelmaa. Systeemi-ihmisten kannattanee kuitenkin pistää kalentereihinsa Madrid 8.-10.9.2008, sinne vähän isommalla porukalla.
Jussi

1.9.2007

Syyskuun alussa uutta (taas)

No nyt on sitten Sotepossakin informaatikko, Katrin siirtyi tietopalvelusihteerin tehtävistä minun seuraajaksi. Anne L aloittaa sitten tietopalvelusihteerinä, Harrilla on siis tiedossa mukavasti perehdyttämistä.

Minä aloitan oikein virallisena kirjastonjohtajana, ensimmäinen tehtävä on budjetin laatiminen. Se onkin mukava pikkuhomma, kun tähän asti ei ole ollut minkäänlaista yhtenäistä kuviota. Nyt sitten kootaan yhteen toimialojen pohjat ja Jory päättää, mille tasolle budjettimme viedään (kynät ja kumit, tietokoneet, vuokrat?). Kaikki on vielä täysin auki.

Käyn tuohon hommaan käsiksi, kunhan palaan konferenssimatkaltaTsekistä IgELusta. Laitan tuosta tarkempaa raporttia myöhemmin. Siellähän käsitellään Voyageria, SFX:ää, MetaLibia ja uutta Primoakin - siis näitä Ex Libriksen ohjelmia, joita meilläkin käytetään.

Anne K aloitti luettelointiprojektissa, ja hän on laittanut Juolukka-julkaisuluetteloa ajan tasalle. Eihän tuossa muuta ihmeellistä ole, mutta millä kumman tavalla saataisiin julkaisujen tekijät ilmoittamaan tekeleistään!! Konferenssijulkaisut on aika ongelmallisia, niihin ajateltiin tehdä aika jyrkkä rajanveto - jos ei painettua tai nettiversiota löydy selkeästi, niin eipä noita sitten julkaisuluetteloonkaan laiteta. Anne hoitelee myös uusien luetteloijien perehdytyksiä, kun minun täytyy perehtyä omiin uusiin hommiiini. Marc21-koulutukset taitavat siirtyä ensi vuodelle, mutta pidetään omia kaikkia koskevia koulutuksia loppuvuodesta. Anne selvittelee muutenkin meidän luettelointikäytäntöjen järkevyyttä, Irinallahan on menossa mielenkiintoinen pilottihanke - Soteran kirjat kiertävät luetteloitavana Sotehassa. Irinan onneksi noita taitaa olla aika vähän, hänelle kun lankesi myös Soteran tiedonhankinnan opetukset.

Jussi

17.8.2007

Kesän jälkeen muutoksia

No niin, kesä sitten meni ja syksy tuo mukanaan kaikenlaisia muutoksia kirjaston toimintaan. Sotepossa on tiedossa aika helteinen syyskuu, kun Taina ja minä lähdetään pois. Onneksi tilalle saatiin Katrin ja Harri toki jatkaa. Uutta informaatikkoa aletaan hakea niin pian kuin mahdollista. Minä hoitelen syyskuussa vielä jonkin verran opetuksia, erityisesti Täykkärin kursseja. Sote-puolella tapahtuu muutenkin, pilotoidaan nimittäin luetteloinnin keskittämistä sen verran, että Irina luetteloi myös Soteran kirjat. Irina hoitelee myös joitain Soteran tiedonhankinnan opetuksia. Järjestely lähti oikeastaan siitä, että Maarit olisi muuten ollut yksin - avuksi saatiin sentään myös Marita pariksi päiväksi.

Anne on syksyn Luetteloinnin kehittäminen -hankkeessa, johon tuo Soteran luettelointijuttukin linkittyy aika mukavasti. Tarkoitus olisi laittaa Julkaisuluettelo ajan tasalle, tutustua Marc21:een ja selvittää kirjastomme luetteloinnin järkevyyttä muutenkin. Tuloksia kuullaan sitten loppuvuodesta.

TekLipossakin väki vaihtui hiukan, kun Eijan tilalle tuli Raija. Ja muutanhan minäkin sitten syyskuun alussa noihin tiloihin. Sussa on nyt yksin K-päässä, hänelläkin taitaa olla ihan riittävästi puuhasteltavaa.

AD-hanke on yllättäen edennyt kesän aikana. Tarkoitus olisi laittaa minun pc uuteen verkkoon heti syyskuun alusta, niin saadaan samalla testailtua että kaikki toimii. Epävirallisen aikataulun mukaan yliheitto uuteen järjestelmään olisi syyslomaviikolla!!

Jussi

26.6.2007

Lehtien saapumisvalvontaan muutoksia

Lehtien saapumisvalvontaan on tehty/tehdään hiukan muutoksia. Saapumisvalvonnassa on nykyisin uusi tapa tehdä malleja, #complex publication patterns#. Se on (yllättävää kyllä) toimiva systeemi, jolla saadaan esim. 14 ja 15 kertaa vuodessa ilmestyvät lehdet valvottua niin, että päivämäärät pysyvät oikeina. Myös kesän tuplanumerot jne. saa valmiiksi mukaan check-iniin.

Vuoden vaihteessa tästä seuraa hiukan uusi tilanne, kun näitä complex-malleilla vastaanotettuja lehtiä ei voi collapsoida. History-välilehdellä tulee huomautus asiasta, siinä tapauksessa pitääkin tehdä niin, että valitaan vain lehden numerot ja klikataan "display in opac"-näytölle no. Näin valitut niteet poistuvat webin näytöltä ja sitten lisätään vain halutut rivit holdings-tietueeseen.

Complex patterneista löytyy enemmän tietoja kirjaston intrassa olevasta saapumisvalvonnan ohjeesta. Complex patterneista on pidetty myös koulutuksia Kansalliskirjaston kautta, lähinnä amkeja varten on vielä yksi koulutus 8.8.2007. Näistä koulutuksista löytyy lisää infoa Linnea2-sivuilta.

20.6.2007

Blogista noin yleisesti

Meille ei ole tulossa blogityökalua, vaan tämä Googlen blogger on osoittautunut kokeilussa parhaaksi vaihtoehdoksi toistaiseksi. Virtualian yhteyteen rakennetaan syksyyn mennessä Wiki-tyyppinen työkalu, tätä käytetään niissä KJK:n syksyn koulutuksissa eli tulee tutuksi siinä samalla. Kannattaa katsoa intrasta niitä koulutuksen aikoja.

Kokemusten mukaan bloggerista ei tule hirveästi roskapostia, tosin nykyisellä spam-määrällä muutaman lisäystä ei juuri huomaakaan. Mainoksiakaan ei KJK:n mukaan ole tullut, siksi tämä on valittu SAMKin epäviralliseksi työkaluksi. Verkko-opintojen sivuilta löytyy muutamia meidän talon opettajien ylläpitämiä blogeja, siellä on jopa yksi edublogi ja yhden opiskelijan opinnäytetyön osana oleva blogi.

Jussi

Kesäpäivän yhteenveto jatkuu

Tätähän voitaisiin käyttää ihan oikeasti jonkinlaisena harjoittelualustana blogeihin tutustumiseen. Laitoin kirjastoblogiin rajauksen siitä, että vain minä voin lisätä kirjoittajia. Blogin lukeminen ei edellytä rekisteröitymistä.Jos siis haluatte kirjoitella blogiin jotain, niin ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne minulle – roskapostin välttämiseksi kai lienee paikallaan käyttää varmuuden vuoksi jotain huuhaa-osoitetta, niin kuin Päivi neuvoi. Blogi on tehty Googlen Bloggerilla, eli spam-vaara lienee olemassa. Hommasin itselleni luukku.com –osoitteen, tarkkailen vähän sen sisältöä, niin tiedän, että tuleeko tuolta roskaposteja.

Meille ei ole vielä hankittu kaupallista ja turvallisempaa blogi-työkalua, mutta ollaan kuulemma hankkimassa joku wiki-ohjelma, joka sisältäisi myös blogi-palikan. En saanut KJ-K:a vielä kiinni, mutta tiedottelen asiasta heti kun selviää.

Kirjastoblogin tekstit tulevat tietenkin syötteinä sivuillemme, ehkä tässä kokeiluvaiheessa nyt kuitenkin kirjaston intraan – sillä edellytyksellä tietenkin, että osaan virittää rss-syötteet toimivaksi.

Kesäpäivä

Kylläpäs Huittisissa oli mukavaa, ihan hienoa vaihteeksi opiskella jotain muutakin kuin Voyageriin liittyviä asioita. Nyt täytynee varmistua siitä, että asia ei jää tähän vaan aletaan syksyllä oikein tosissaan miettiä th:n opetuksen kehittämistä.

Järjestelykomitealle - Ellu ja Kaisa - suurkiitokset.

28.5.2007

Voyagerin päivitys

Voayger päivitetään versioon 6.2 kesäkuun alussa, alkaen 4.6. Työasemille ei tarvita kuin clientien asentaminen, Oracleen ei tarvitse tällä kerralla kajota lainkaan. Webbiliittymän virittelyyn pitää varata jonkin verran aikaa, eli kesäkuussa on Tyrni aikamoisen torson näköinen. Nopeana miehenä Harri kyllä laittaa sen aika nopeasti siedettävään kuntoon, uusia hakuja sun muita testaillaan pikku hiljaa. Minä olen tietenkin päivityksen aikana poissa pelipaikalta, mutta kännykkä ja sähköposti toimivat.

Kokoelmakartan tiimoilta kuullaan tällä viikolla uutisia, katsotaan mitä tuleman pitää.

Blogin avaus

No niin, SAMKin kirjastolla on nyt sitten ihan ikioma blogi. Ekana kerrottakoon, että Nelli toimii Kankaanpäässä ja Emeraldin osoite on vaihtunut.